Työplus osakeyhtiöksi ja laajenee koko maakuntaan

Kokkolan kaupunkikonserniin kuuluva liikelaitos Työplus muuttui osakeyhtiöksi vuoden 2017 alussa. Nyt sen virallinen nimi on Työplus Oy.
– Yhtiömuodon muutos perustuu kuntalain muuttuneisiin säännöksiin. Kilpailluilla markkinoilla tapahtuvat kunnalliset toiminnot, liikelaitokset mukaan lukien, tulee lain mukaan yhtiöittää. Tämä velvoite koskee myös työterveyspalvelua tuottavia yksiköitä. Tämän takia yhtiöityminen meillä tapahtuu nyt. Samalla sen voi katsoa olevan myös valmistautumista soten aikaiseen elämään, toteaa osakeyhtiön toimitusjohtajana jatkava Jarmo Nissi.
Työplus jatkaa perustoimintaansa entisellään tuottaen monipuolisia työterveyshuollon palveluita kaikissa aikaisemmissa palvelupisteissään Kokkolassa, Pietarsaaressa, Uusikaarlepyyssä, Kruunupyyssä ja Teerijärvellä.
Vuoden vaihteessa tapahtunut merkittävä muutos oli toimialueen laajentuminen Keski-Pohjanmaalla ns. Jyta-alueelle. Työterveyshuollon palvelupisteet Kannuksessa, Toholammilla ja Tunkkarilla siirtyivät osaksi Työplus Oy:tä. Henkilökunta siirtyi Työplussaan vanhoina työntekijöinä. Laajentumisen myötä maakunnan asiakasyritysten henkilöstö pääsee käyttämään Työplussan palveluita koko palveluverkoston kautta.

Kommentit

Uutisella ei ole vielä yhtään kommentteja
Kommentoidaksesi ole hyvä ja
kirjaudu sisään