Anne Kultti on valorunoilija ja taivaanrannan maalari

Rakkauden ikuinen virta. SAKARI VAINIONPÄÄ

PERHO

Mauri Aho

Otsikko
ei ole toimittajan keksimä vaan seinäjokelaisen taiteilijan
Anne Kultin
määritelmä itsestään, siis valorunoilija ja taivaanrannan maalari. Perhon kirjastossa voi maaliskuun ajan käydä katsomassa, minkälaisia maalauksia ja muuta tuotantoa Anne Kultilla on. Hän siis kirjoittaa valorunoja ja maalaa niistä mielenmaisemia.

Koulutukseltaan Anne Kultti on sosiaalityöntekijä, joka nyt yhdistää entisen ammattinsa ja taiteen. Taiteilijan ura tai ammatti ei nuorempana tullut hänelle mieleenkään.

Mutta elämä heittelee.

Vuonna 2009 Anne Kultilla oli yksi lapsi ja hän oli jäämässä äitiyslomalle. Kävikin niin, että seuraavan neljän vuoden aikana perhe kasvoi kolmella lapsella ja äitiysloma venyi vielä perhevapaidenkin takia.

– Vielä silloin minulla ei ollut aavistustakaan, että olisin jollain tavalla luova ihminen. Olen aina kuvitellut, että en osaa piirtää. Lapsena ihailin suunnattomasti taiteellisesti ja musiikillisesti lahjakkaita enojani.

– Menin esikoisen kanssa keramiikkakurssille ihan vain lapsen takia. Hurahdin keramiikkaan ja innostuin myöhemmin maalaamisesta. Vuonna 2014 julkaisin kirjan, jossa on sekä runoja että maalauksia, kuvailee Anne Kultti rivakoita elämänvaiheitaan.

– Jonkinlaisen oivalluksen hetken koin, kun katselin parivuotiasta tytärtäni. Ei hänkään osannut piirtää tai maalata, laittoi vain värejä paperille, muistelee Anne Kultti.

Nyt hänellä on yhtiökumppaninsa kanssa toimitilat Seinäjoen keskustassa, mutta näyttelyitä on järjestetty muuallakin Etelä-Pohjanmaalla.

Anne Kulttii on tyytyväinen, että on amatööri.

– Taiteen kautta olen oppinut luopumaan asioiden hallitsemisen tarpeesta sekä taiteessa että muussa elämässä. On ollut erittäin tärkeää oppia luottamaan elämään ja siihen, että se kuljettaa oikeaan suuntaan, kun malttaa vähän löysätä ohjaksia ja katsella tarkemmin sivuilleenkin. Maalatessani en pyri mihinkään, en pakota tiettyyn lopputulokseen. Se on auttanut vastaavan asenteen omaksumiseen elämässä ylipäätään, kuvailee Anne Kultti.

– Jos olisin opiskellut ensin vaikkapa kuvataiteita tai kirjoittamista, olisiko runoja tai tauluja koskaan syntynytkään intuition pohjalta, epäilee Anne Kultti. Olisin todennäköisesti jatkanut mielen ja järjen kautta työskentelemistä ja pyrkinyt väen vängällä johonkin tiettyyn lopputulokseen.

– Olen amatööri ja ole yrittänyt opetella käyttämään taiteilija-sanaa, mutta jotenkin hankalalta se tuntuu, hän tunnustaa.

Mitä taiteilija Anna Kultti haluaa kuvilla ja teksteillä sanoa?

– Välillä tuntuu, että kehoni on vain jonkinsortin välikappale. Työt syntyvät tunnetilasta. Niistä kertovat myös töiden nimet, esimerkiksi ”Kiihtymys”, ”Surujen sade” tai ”Rakkauden ikuinen virta”.

– Koen tärkeäksi, että ihmiset innostuisivat tekemään itse. Jokaisella on lahjoja. Minä oivalsin tämän luettuani Julia Cameronin kirjan
Tie luovuuteen.

Omaa luovuutta voi jokainen näyttelyssä nimettömänä testata. Tehtävänä on täydentää lause pysähtymättä tarkemmin miettimään.

– Se paljastaa pelkoja, jotka estävät tai rajoittavat ihmisen luovuutta, sanoo Anne Kultti.

Rajoitukset saattavat olla peräisin vaikkapa lapsuudesta tai kouluajoilta, jolloin saatettiin sanoa, että et osaa laulaa tai käyttäydyt kuin pojat tai et osaa piirtää.

– Kun nämä rajoitukset tulevat näkyville, niistä voi päästä eroon, kannustaa Anne Kultti.
Kerros kerrokselta
Anne Kultin esikoisrunokokoelma Kerros kerrokselta kuvaa irtipäästämisen kauneutta. Sen sykäyksinä toimivat kysymykset: Kuka oikeasti olen? Mitä sydämen äänen kuunteleminen tarkoittaa? Mitä on sisäinen kauneus tai pyyteetön rakkaus?

Pohdiskelun tuloksena syntyi oivallus siitä, että on lopetettava itsensä kieltäminen, voitettava esteenä olevat pelot ja mentävä sydän edellä kohti aitoa iloa tuottavia asioita. Oivalluksesta alkoi syntyä tauluja, ensin itselle ja myöhemmin myös muille.

Itseensä matkustaminen on kivuliasta, sillä mukana on menneisyyden painolastia: omia ja muiden odotuksia, kipeitä kokemuksia ja tunteita, tiukassa istuvia rooleja. Kun itseään kuitenkin uskaltaa katsoa rehellisesti, voi alkaa kuoriutua kerros kerrokselta, päästää irti menneestä ja löytää aidon itsensä: sydämensä, kauneutensa, ilon ja puhtaan rakkauden.

Itseään huomioiva jaksaa olla toisillekin hyvä.

(Teksti on runokokoelman takakannesta)

Kommentit

Uutisella ei ole vielä yhtään kommentteja
Kommentoidaksesi ole hyvä ja
kirjaudu sisään