Paikallisuutiset
Honkakankaalla tehdään jo kovaa kyytiä tiestöä ‒ ”Kun myllyt asennetaan, niin me poistutaan sen jälkeen”, kertoo veteliläislähtöinen maanrakennustöiden johtaja
Halsualla Kotikuluma täyttyi tiistaina kyläläisistä, maanomistajista ja muista tuulivoimaloiden rakentamisesta kiinnostuneista, kun OX2 kertoi yleisötilaisuudessa rakentamisen aikatauluista.
Jo viime vuoden puolella alueella on aloitettu hankkeen valmistelevat työt, eli Honkakankaan alueella tehdään