Kolumnit

Kristian Sundqvistin kolumni: Kohtaannot ja käytänteet ovat härskiä sanapuppua

Lapsuudessani oli erään vaikutusvaltaisen (ainakin itselleni vaikutusvaltaisen, koska luin Avun liki kannesta kanteen) aikakauslehden iskulause Sanan voimalla. Sanapari oli itsessään niin voimakas, että jäi pysyvästi mieleen.

Sattumienkin kautta sanojen ammattilaiseksi päädyttyäni aloin yhä enemmän uskoa sanan voimaan. Esimerkiksi viisisataasivuisessa kirjassa niitä on pitkälti yli satatuhatta, toisaalta kaksi tai kolme sanaa peräkkäin voivat muodostaa nerokkaan kokonaisuuden. Kun kokoomus voitti tämän kevään eduskuntavaalit ei puolueen puheenjohtaja Petteri Orpo keksinyt suurimmalla tähtihetkellään muuta kuin kierrättää politiikan sanataiteilijan Timo Soinin voittoletkautuksen kahdentoista vuoden takaa. Tosin Orpo laimensi viestin korvaamalla jytky-sanan voitolla. Orpo kuulosti kunniansa kukkuloillakin ponnettomalta, koska hänellä ei ollut omia sanoja.

Voimaa voi sanoista hakea myös juksaamalla. Meikäläistä suuresti harmittavat merkitystä vailla olevat uussanat, jotka on keksitty korostamaan käyttäjiensä auktoriteettia. Käytänne-sanalla ei ole merkityksiä, joita käytännöllä ei olisi. Tai miksi puhua kohtaannosta, kun voisi sanoa selkosuomeksi kohtaaminen?

Voi ihan oikeilla sanoillakin hienostella, vaikka todenpuhuminen olisi ihan yhä helppoa. Jos kaikki ongelmat muka ovatkin haasteita, kadotetaan samalla haaste-sanan alkuperäistä sisältöä. Ongelma tuntuu hallintokielessä kelpaavan enää epäsanan eli mainitun kohtaannon yhteydessä. Kohtaanto-ongelmia kun näemmä on yhä olemassa, kaikki muut ongelmat ovat haasteita.

Turhaa nillitystä? Voi olla, mutta eivät julkiset tahot ja yritysten viestinnästä vastaavat tahattomasti hämärrä samaan aikaan selkeää ja rikasta suomen kieltä. Hähmäiset ilmaisut kuten viitattua ovat eräänlaista voimankäyttöä, koska niillä yritetään nousta niin sanotusti tavallisten ihmisten käyttämän kielen yläpuolelle.

Ovatko esimerkiksi sanat nillitys ja hähmäinen sitten sitä oikeaa suomea? Retorinen kysymykseni on tarkoituksellisen tyhmä, koska mitään oikeaa tai pysyvää suomea ei onneksi ole olemassakaan. On elävä kieli, johon omalla painollaan syntyy uusia ilmaisuvoimaisia sanoja. ”Rouheasti revitellen hähmäisyydestä nillittävä räppäri…” esimerkiksi on virkkeenalku, josta melko hiljattainkaan ei olisi ymmärretty paljoakaan. Jokaisella noista sanoista kuitenkin on oma merkityksensä ja voimansa; ne hengittävät ja viestivät.

Toki sanojen merkitykset voivat aikojen saatossa ainakin näennäisesti muuttua.

Kannustaminen pohjimmiltaan tarkoittaa ratsun väkivaltaista vauhdittamista tähän tarkoitetulla välineellä eli kannuksella.

Nykyään työelämässä kannustamiseen ainakin yritetään tuoda toisenlaisia merkityksiä, tosin työntekijä saattaa tuntea kannustamisen henkiset piikit kyljissään.