Kolumnit

Päivi Kaustisen kolumni: Aina syyllinen kunnes toisin todistetaan

Kulunut kevät on pitänyt sisällään paljon uuden oppimista. Tuskanhiki otsalla ja pelon sekaisin tuntein kauan odotettu, vaan ei kaivattu, maatalouspolitiikan uusi ohjelmakausi eli tuttavallisemmin CAP23 on toivotettu tervetulleeksi. CAP23 määrittää sen, miten maata pitää viljellä. Tukikoulutuksia, webinaareja, kyselytunteja, tallenteita, satoja sivuja ohjeita – niistä on kevät 2023 tullut tutuksi. Ja jos ei ole, niin sen tulee viljelijä tuntemaan nahoissaan. Ohjeistuksena nimittäin oli, että unohda kaikki vanha.

Meidän maanviljelijöiden työtä valvotaan nyt jatkuvasti satelliiteilla. Eikä siinä vielä kaikki: Jotta pahimmatkin pelloilla tapahtuvat rikokset saadaan verekseltään kiinni, jokaisen viljelijän on asennettava puhelimeensa Vipu-mobiili. Kun puhelimeen kilahtaa viesti, on satelliitti havainnut pellolla jotakin epäilyttävää. Silloin on viljelijän pikimmiten kipaistava rikospaikalle, avattava tunnistussovelluksen kautta vipu-mobiili, paikkatietojärjestelmää hyväksikäyttäen todennettuna viljelijänä näpättävä kuva satelliitin havaitsemasta virheestä ja lähetettävä se ELY-keskukseen. Elyn tarkastajat voivat sitten todistusaineistosta päätellä, että kumpi on ollut oikeassa, viljelijä vai satelliitti: perutaanko tuet vai tuleeko jopa sanktioita. Näppärää eikö totta!

Kevään aikana olen toki useammankin kerran miettinyt, että miksi. Mikä tekee ruuantuottamisesta niin epäilyttävää, että olemme lähes yhtä suuren valvonnan alla kuin avovankilan vangit. Toki tukikoulutuksien sisältöä makustellessa on tullut hyvin selväksi, että ruuantuottaminen on itseasiassa sivuasia. Pääasia on ympäristönhoito, ja jättämällä viljelyn toisarvoiseksi asiaksi tienaisi paljon paremmin kuin ruokaa tuottamalla. Se mitä raivaajasukupolvet ovat opettaneet maanviljelystä meidän isillemme, ja isät meille, on nyt tullut tiensä päähän. Samaa on saanut todistaa muualtakin: Maidon tuottajahintaa määrittää nykyään linnunpönttöjen määrä pihapuissa, ja puun kaatamisella voi miljoonia maksanut navetta saada purkutuomion.

Maailma muuttuu, ja meidän on yritettävä elää sen mukana. Ruuan tuotantomme lepää kuitenkin vuosi vuodelta yhä harvemmaksi käyvän porukan harteilla eikä suurimmalla osalla tiloista ole jatkajaa. Meneekö tässä jo ”laps pesuveen mukana”? Vastausta ei tarvitse tilastojen valossa kauan miettiä: joka päivä yksi maatila lopettaa, joka toinen päivä kaksi. Maatalouden kannattavuus on ollut heikkoa jo pitkään. Aina on silti tiloja, jotka pärjäävät ja aina on tiloja, joilla menee huonosti. Lopettamispäätökseen ei aina vaikutakaan taloudellinen tilanne. Mitta vain tulee yksinkertaisesti täyteen. Jos tänäkin keväänä heristät nyrkkiä peltoa lannoittavalle, näytät keskisormea liikennettä hidastavalle traktorille, irvistelet puskaratiossa tai kettuilet tukiaisista ja isoista koneista, seuraavan kerran ruokapöytään istuessasi mietipä, että oliko varmasti aiheellista ja ansaittua. Joskus sen viimeisen pisaran, kun ei tarvitse olla edes kovin iso. Ruokaa sinäkin kuitenkin syöt joka ikinen päivä.