Paikallisuutiset

Perhon vanha kaatopaikka on jäänyt sulkematta - kuntaa patistetaan peittämään jätepenkat määräysten mukaisesti

Perhon vanhalla kaatopaikalla on aikoinaan jäänyt tekemättä osa ympäristöviranomaisen edellyttämistä maanmuokkaustöistä, tekninen johtaja Alpo Anisimaa kertoo. Kuvassa näkyvä jätekasa on käyty kippaamassa alueelle luvattomasti.
Perhon vanhalla kaatopaikalla on aikoinaan jäänyt tekemättä osa ympäristöviranomaisen edellyttämistä maanmuokkaustöistä, tekninen johtaja Alpo Anisimaa kertoo. Kuvassa näkyvä jätekasa on käyty kippaamassa alueelle luvattomasti. Kuva: Maija Ahonen

PERHO

Maija Ahonen

Kunnan vanha kaatopaikka on odottanut Perhossa sulkemista 17 vuotta. Kaatopaikan sulkemisella tarkoitetaan ympäristöviranomaisen edellyttämiä maanmuokkaustöitä, joilla estetään jätteiden valuminen ympäristöön.

Vanha, 1,8 hehtaarin kaatopaikka sijaitsee Vehmassuontien varressa. Alue o

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä