Helena Koivusalo kolumnissaan: Keltanokat liikenteessä
sunnuntai 18.11.2018 | 23:26
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Helena Koivusalo kolumnissaan: Keltanokat liikenteessä

Perhonjokilaakso+ | Ke 8.8.2018 klo 19:00

Syksy saapuu taas. Kellastuvien lehtien lisäksi varmin merkki kesän taittumisesta elokuulle on kyläteillä ja keskustoissa liikkuvat koululaiset reput selässään. Tänä aamuna moni ekaluokkalainen ja vanhempikin koululainen on pakannut reppuunsa uudet koulutarvikkeet ja matkannut kouluun kävellen, pyörällä, linja-autossa tai vanhempien kyydissä.

On jälleen aika muistuttaa autoilijoita kaasujalan hölläämisestä. Ainakin takavuosina koulutaipaleensa aloittaneille jaettiin keltaisia lippalakkeja tai heijastinliivejä huomioksi. Pieni koululainen jää liikenteessä herkästi varjoon, joten kirkkaita värejä ei voi valita ylle turhaan.

Eikä ole lainkaan huono ajatus ripustaa heijastinta roikkumaan repun vetoketjusta jo valmiiksi, sillä aamun hämärtyvät yhtä nopeasti kuin kesäloma vierähti ohi.

Risteykset ja suojatiet ovat vaaranpaikkoja myös maaseudulla, vaikka liikenne on kaupunkeja rauhallisempaa. Viime aikoina täälläkin suojateiden yhteyteen on ilmestynyt välkkyviä valoja, jotka varoittavat autoilijaa tiellä liikkujasta, mutta lisätty tarkkaavaisuus taajamissa ja risteysalueilla ei silti ole pahitteeksi.

Oman koulutaipaleeni kuljettua useamman alakoulun kautta ja suurimman osan koulumatkoistani taksin tai linja-auton kyydissä taittaneena tuli mieleeni muistuttaa, että vaara vaanii myös muualla kuin kirkonkylän suojateillä.

Etenkin sivukylillä linja-autot tai koulutaksit pysähtelevät kyläteiden varsille itse pysäkkien lisäksi. Kiitos kuuluu ammattitaitoisille kuljettajille, jotka osaltaan huolehtivat turvallisuudesta peileihin vilkuilemalla. Maailmaa tutkiva keltanokka ei kuitenkaan aina muista tai ymmärrä katsoa ja kuunnella ympärilleen.

Kouluauton nähdessäkin on siis syytä terästäytyä, sillä suuren auton edestä tai takaa voi yllättäen kirmata eteen pieni ihminen.

#
Fingerpori