Heikki Vaahtoniemi, Kokkolan entinen kirkkoherra aloitti papinuransa 1950-luvulla mainitussa pitäjässä. Hän on kirjoittanut sen ajan muistoista kirjan Rajatapauksia. Itärajalla susia on ollut yhtämittaisesti, ja eräs kirjan tarina kertoo pienen pojan ja suden kohtaamisesta.

Sen oli kertonut hänelle 70-vuotias mies, joten tapaus on sattunut 1800-luvun jälkipuoliskolla. Tuo silloin kaksivuotias poika oli seurannut äitiään navetalle. Sen ovipielessä oli silloisen käytännön mukaan riu´u ista rakennettu kota, jonka padassa lämmitettiin vettä. Poika oli jäänyt ovensuuhun seuraamaan äitinsä puuhia.

Silloin se tapahtui. Suuri harmaa eläin sieppasi pojan ja loikki vauhdilla saaliineen kohti metsänreunaa. Kauhusta hätääntynyt äiti juoksi huutaen poikaa roikottavan suden jälkeen. Sitä säikähtänyt susi hätääntyi hyppäämään korkean riukuaidan yli. Ilmeisesti pelosta huutava ja itkevä poika painoi sen verran, että hän kosketti aitaa ja putosi tulosuunnan puolelle.

Äiti sieppasi pojan syliinsä ja kantoi tupaan Muuta jälkeä ei jäänyt kuin selästä repeytynyt pusero. Elinikäinen trauma tapauksesta jäi kertojalle niin susia kuin koiriakin kohtaan. Jälkimmäisiä ei ole taloon otettu.

Sinä talvena oli ollut liikkeellä paljon susia. Tuona ajankohtana oli muuallakin Suomessa vastaavia tapauksia. Ilmeisesti sudet olivat nälissään, sillä lisääntyneitten metsästysaseitten ja puuttuvien rauhoitusaikojen takia riistakanta oli vähentynyt. Voinee sanoa, että silloin harrastettiin ryöstömetsästystä.

Aikuista ihmistä susi pelkäsi silloinkin, sillä eihän se käynyt äidin kimppuun. Toinenkin turvallisuutta lisäävä tieto on nyt se, että riistaa on metsissä ehkä enemmän kuin koskaan sen jälkeen, kun ampuma-aseita alettiin käyttää metsästyksessä. Siitä riittää susillekin syötävää. Näistä kahdesta asiasta huolimatta, pieni lapsi yksin metsässä tai sen lähellä on edelleen vaaran paikka.

Mikko Tunkkari