tiistai 15.10.2019 | 11:35
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Artikkeli

Pekka Kivelä vertailee kolumnissaan erilaisia mielenosoituksia tämän itsenäisyyspäivän mielenosoitukseen: "Vaikutuksia ja joukkovoimaa"

Pekka Kivelä Perhonjokilaakso
Ti 11.12.2018 klo 18:00

Kypsään ikään ehtineillä on tapana hyvin helposti muistella tapahtumia ja ilmiöitä, joissa on samankaltaisuutta tähän päivään verrattuna. Kun itsenäisyyspäivänä jälleen osoitettiin mieltä Helsingin kaduilla ja Pariisissa mellakoitiin, piirtyi mieleeni voimakkaana talvinen kokemus Tampereelta 1971.

Olin päättämässä opintojani ja jostain syystä kuljin Hämeenkadulla, kun lähelle ilmaantui synkänoloinen punalippuja kantanut rivistö. Kyseessä oli valtakunnallinen metallityöväen liiton lakko, ja teollisuuskaupunki Tampere oli luonnollisesti paikkakunta, jossa joukkoliike halusi osoittaa voimansa.

Muistan voimakkaat iskulauseet ja jotenkin ahdistavan mielialan, joka huokui marssijoitten keskuudesta. Maalaispojalle, jolle vappuviuhka oli ollut siihen saakka ainoa tuttu rekvisiitta, mielenosoituskulkue oli hämmentävä. Olen jälkeenpäin usein palannut tähän kokemukseen ja havainnut, miten järjestäytynyt liike oli silloin kurinalainen. Ihmisten ei tarvinnut pelätä mitään. Tampereen poliisille kaikki näytti olevan rutiinia. Viiden viikon metallilakko jäi kuitenkin historiaan.

Toisin on ollut viime vuosina itsenäisyyspäivinä. Vaikka kuinka yrittäisi ymmärtää mielenosoittajien vaikuttimia, minkäänlaista myötätuntoa on saa itsestäni näitä kohtaan, jotka hakevat hakemalla konflikteja, väkivaltaa ja rikkovat omaisuutta. Miksi ihmeessä näin halutaan vielä toimia itsenäisyyspäivänä.

Kumpuaako tällainen ilmiö paljon puhutusta kahtiajakautumisesta? Entä onko mielen ilmaus kadulla jotenkin sellainen, että järjestäjät uskovat sillä tavoin asiansa kulkevan parhaiten päättäjien korviin? Eikö äänestys vaaleissa riitä?

Palatakseni alkuun muistan opiskelijoiden mellakoiden Ranskassa olleen ainakin osaksi alkuna 1960-luvun radikalismin vuosiin. Vanhan ylioppilastalon valtausta on Suomessa muisteltu eräänlaisena käännekohtana. Sen ajan ilmiöitä sain itsekin kokea silloin, kun radikaalit opiskelijat muutamien opettajien tukemana masinoivat luentolakon. Johannes Virolainen opetusministerinä oli puun ja kuoren välissä ja oli jo ajamassa yhtenäistä mies ja ääni -periaatetta eduskunnassa. Tätä luentolakolla oli määrä tukea. Se hanke kaatui ns. jarrutuskeskusteluun eduskunnassa, jos oikein muistan.

Tuoreet kommentit Ranskan viime päivien mellakoista taas herättävät pohtimaan, miten nykyaikainen kybersota alkaa olla arkipäivää. Pienessä ajassa tutkijat ovat löytäneet 1600 tweet-viestiä, jotka on lähetetty kaiketi venäläisiltä palvelimilta. Manipuloituja valokuvia ja muita viestejä, jotka ”pyrkivät voimistavan protestoijien viestejä Ranskan kahtiajaosta poliitikkoihin ja työväenluokkaan”, kertoi Yleisradiomme äskettäin.

Maailma on siis muuttunut rajusti. Tavallisen ihmisen mahdollisuus ymmärtää tätä kaikkea on yhä kovemmalla koetuksella. Ei kannata olla sinisilmäinen sen suhteen, etteikö meihin suomalaisiinkin pyritä vaikuttamaan myös maamme ulkopuolelta. Tulevat huhtivaalit sen näyttävät.

Kannattaa pitää pää kylmänä ja suhtautua ulkopuolisiin ja epämääräisiin vaikutusyrityksiin viileästi.

Kirjoittaja yrittää näin joulun alla uskoa vielä parempaan huomiseen.

#