tiistai 16.7.2019 | 23:38
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Artikkeli

Vili Ruuska kirjoittaa kolumnissaan koululaisen joulunalusajasta

Vili Ruuska Perhonjokilaakso+
Ti 18.12.2018 klo 18:00

Paljon on virrannut vettä Perhonjoessa niistä ajoista, kun pikku-Vili ala-asteella laski tohkeissaan päiviä joululoman alkuun. Lapsena ne muutamat päivät tuntuivat niin pitkiltä odottaa.

Luulisi, että vuosien varrella olisi tarttunut edes hiukan kärsivällisyyttä. Mutta kun ei. Taas joululoma on koululaisella mielessä, ja vuorokausia hengähdyshetkeen tulee ruksittua kalenterista.

Nassikkana haikaili aktiviteettien perään – miksei myös joululahjojenkin. Nykyisin kaipauksen kohteet ovat toiset. Toiveet täyttyvät, kunhan saa viettää aikaa perheen kanssa ja tavata tuttuja pitkän tauon jälkeen.

Muutaman päivän kestävä rauhallinen nautiskelu on kaiken A ja O. Joutenoloa arvostaa aivan eri tavalla kuin ennen.

Malttamaton olo joka tapauksessa on, kuten oli viitisentoista vuotta sittenkin. Muistojen makustelu kenties laannuttaa pahimman hätäisyyden.

Mitä sitten nousee esiin, kun kelaa päässään koululaisen joulunalusviikkoa? Ensimmäisenä mieleen juolahtavat ne lukuisat kuusijuhlat, jotka olivat joulunodotuksen kohokohtia.

Koulun liikuntasalin muistaa h-hetkellä arvokasta tunnelmaa henkivänä paikkana. Askarrellut joulukoristeet kimaltelivat salin hämyisässä valaistuksessa. Kulisseissa kävi kuhina, mutta salin puolella vallitsi seesteys.

Esiintymistä rakastavalle ohjelmanumerot olivat todellisia elämyksiä. Tuntui tärkeältä saada esittää oman luokan kanssa lukemattomia kertoja harjoiteltu näytelmä muille. Olihan se eräänlainen työnäyte, joka kohdistettiin varsinkin vanhemmille oppilaille – kyllä mekin osaamme.

Jännitys oli olennainen osa tähtihetkeä. Monet kerrat näpräsin hermostuksissani verhoja lavan kätköissä ja kertasin vuorosanojani puoliääneen. Myös pukuhuoneiden vaateruljanssit tuottivat lisästressiä – sekä koululaisille että opettajille.

Onneksi huoli yleensä osoittautui turhaksi. Harvoin esitykset menivät tyystin plörinäksi, eikä jälkikäteen ajateltuna moinen niin vakavaa olisi ollutkaan. Tuolloin kuitenkin kompurointi näyttämöllä ja repliikkien unohtuminen olivat maailman noloimpia asioita. Naiivia mutta luonnollista.

Koulutöihin oli vaikeaa keskittyä joulunalusviikolla, kun ajatukset harhailivat jo muualla. Oli siinä takuulla opettajilla työmaata pitää väsyneet oppilaat jotenkuten aisoissa ja laittaa arvosanat todistuksiin kaiken kiireen keskellä.

Odotus läheni loppuaan, ja lukukausi päättyi tavanomaisesta poikkeavaan, typistettyyn koulupäivään. Tuolloin saimme joulutodistukset ja pääsimme maistelemaan joulupuuroa.

Puuroa tuli kauhottua lähinnä mantelin toivossa, ja numeroita vertailtiin pikaisesti kavereiden kanssa. Loma-aika oli jo niin käsien ulottuvilla, ettei valitettavasti ymmärtänyt pysähtyä nauttimaan hetkestä.

Kun muodollisuudet oli hoidettu alta pois, kirmasin kotiin ja mummuloihin näyttämään saamaani todistusta. Ei aikaakaan, niin saatoin palata koululle pulkkamäkeen tai viereiselle jääkiekkokaukalolle.

Kauhealla haipakalla pois, likipitäen samalla vauhdilla takaisin. Aika ironista, eikö vain?

Kirjoittaja sysää suorittamisen syrjään joulupyhinä.

#