torstai 23.5.2019 | 12:58
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Mielipide

Matkalla Unescoon: Mauno Järvelä kirjoittaa kolumnissa Järvelän perheen musiikkiperinteestä joulun aikaan

Mauno Järvelä Perhonjokilaakso+
Ma 7.1.2019 klo 12:15 [päivitetty ma 12:15]

”Kaustinen tunnetaan musiikistaan”, pruukasi edesmennyt kunnanjohtajamme Seikkulan Altti sanoa. Kaustisen lisäksi myös Halsua, Perho ja Veteli tunnetaan musiikistaan. Samoin on Toholammin ja Ullavan laita siihen kuuluvine Kokkoloineen.

Kaustislaista viuluperinnettä esitetään nyt jopa Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Asian etenemistä voi seurata tämän lehden kolumneista pitkin kuluvaa vuotta.

Listautumisprosessi edellyttää monenlaista pohdintaa eri tahoilta, mitä kaikkea perinnekokonaisuus pitää sisällään. Osittain siksi tässä raapustelen, kuvatakseni, miten moninaisilla tavoilla soitto täällä elää. Yritän rajata kirjoituksen joulunaikaisiin soittoihin sihdattuna omakohtaisten elämysten läpi.

Viimeiset n. 30 vuotta olemme aloittaneet kirkkovuoden suurimman juhlan vieton joulurauhan julistamisen aikaan vanhempieni kotitalossa Järvelässä musisoiden ja joulupuuroa syöden. Niin tapahtui myös 24.12.2018 klo 12.00, Jyrki Kaiposen toimiessa Keski-Pohjanmaan virkaatekevänä maakuntajohtajana.

Turusta lähetetyn juhlallisen seremonian lopettaneen Porilaisten marssin jälkeen näköradio napsastiin kiinni, ja kohta jouluisen tuvan täytti viulujen, kontrabasson, mandoliinin ja urkuharmoonin turvallinen sointi. Mestaripelimanni Johannes Järvelän ja vaimonsa Martan (s. Kentala) perillisiä oli tällä kertaa paikalla parisenkymmentä. Ikänestorina käytti käyrää mestaripelimanni Aarne, nuorimpina pelasivat muutamat kansakouluikäiset kisällit.

Oman kylän häämusiikki ja joululaulut soivat ”as every year”, joulun aikaan esitettävää televisio-ohjelmaa siteeraten. Itse vetäydyin kahden tunnin jälkeen savusaunan lämmitykseen, muut jatkoivat vielä pitkän tovin.

Tapaninpäivänä oli vuorossa Nikula, jossa akustiikan ja jouluisen ruoan tarjosivat tyttäreni Siiri ja miehensä Janne. Tyyli säilyi lähes samana, siirryttiin vain pelimannimusiikista barokkiin ja Järvelän yksikerroksisen talon olohuoneesta Hiljan talon vinttiin. Meillähän pelimanni ei vierasta taidemusiikkia, eikä päinvastoin, sen todistivat salonkyläläiset jo yli sata vuotta sitten. Virkkaloiden vinttisalissa olivat omasta takaa sekä solistit että orkesteri. Monivuotisen perinteen mukaan tilaisuus päätettiin Arcangelo Corellin joulukonserttoon.

Pari välipäivää menikin sitten mandoliinin soittoa kuunnellessa, kun eräälle pelimanninalulle sattui joulupukki tuomaan kyseisen soittimen, ja se kiersi kädestä käteen. Innokkain oli toki itse lahjan saanut.

Joulunjälkeisenä perjantai-iltana mentiin Pelimanniin, johon tällä kertaa porukan kokosi nykyisin Vetelissä asuva Teirikankaan Jari. Monet olivat kutsun kuulleet ja monet myös tulivat. Soittoa kesti yhtäjaksoisesti liki kolme tuntia. Pelimannin välipäiväjamit, tällä kertaa osaltani viimeiset puoliviralliset joulusoitot, lopetettiin Ojalan Friitin polkkaan.

Seuraavana päivänä kotona Sulhorannan tuvassa vielä kaikki läsnä olleet päättivät opetella yhdessä kappaleen siten, että kukin soitti itsellensä vähemmän tuttua soitinta. Tunnin kihnutuksen jälkeen yksi nuorimmista lopetti joulusoitot sanomalla ”Minä en jaksa enää!”

Noh, ensi jouluna sitten taas!

Kolumnisarjassa valotetaan kaustislaisen viulunsoiton hakemusprosessia Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon ja sen taustoja. Hankkeen blogi on osoitteessa kaustislainenviulunsoitto.wordpress.com.

#