Paikallisuutiset

Piha kannattaa suunnitella perheen toiveiden ja voimavarojen mukaan

Ekologisuus otetaan huomioon pihojen suunnittelussa esimerkiksi toteuttamalla monilajisia istutusalueita. Keski-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaisten maisema- ja ympäristöasiantuntija Anu Ainasoja perehdytti halsualaisia pihasuunnittelun saloihin.

Anu Ainasoja pohtii, miten Halsuan Ylikylässä sijaitsevan talon pihalla voisi parhaiten hyödyntää olemassa olevia materiaaleja kuten kiviä ja ympäristön kasvillisuutta.
Anu Ainasoja pohtii, miten Halsuan Ylikylässä sijaitsevan talon pihalla voisi parhaiten hyödyntää olemassa olevia materiaaleja kuten kiviä ja ympäristön kasvillisuutta. Kuva: Satu Hotakainen

Halsua

Tärkeintä pihasuunnittelussa on ottaa huomioon perheen omat toiveet ja voimavarat.

– Ei kannata suunnitella sellaista, mistä ei jaksakaan pitää huolta, Anu Ainasoja sanoo.

Hän huomauttaa, että on aivan turha suunnitella pihalle hyötypuutarhaa, jos haluaa vain maata nurmikolla ottamassa aurinkoa.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä