sunnuntai 9.8.2020 | 12:28
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Rehtorin pestistä eläkkeelle – Perhon yläkoulua ja lukiota luotsannut Mirja Siironen uskoo, että haikeus iskee vasta syksyllä, kun kouluun ei tarvitse loman jälkeen palata

Perhon lukion tulevaisuuden suhteen Mirja Siironen on luottavainen

Maija Ahonen
Ke 5.6.2019 klo 13:45

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

PERHO

Kun Perhon lukion ylioppilaat lakitettiin lauantaina, kajahti samalla ilmoille lukion ja yläkoulun rehtori Mirja Siirosen työuran viimeinen Suvivirsi.

Virallisesti Siironen jää eläkkeelle syyskuun alussa. Viimeinen työpäivä on kuitenkin reilun viikon kuluttua, maanantaina 17. kesäkuuta, jonka jälkeen rehtori jää kesälomalle.

Perhon Kokkonevalta kotoisin olevan maatalon tyttären oma opintopolku johti aikoinaan lukioon Veteliin, josta hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1976.

– Tuolloin Perhossa ei vielä ollut omaa lukiota, joka perustettiin vasta 1981, muistelee Siironen.

Siironen arvelee, että hänen ammatinvalintaansa opettajaksi ohjasi omalta osaltaan koulumaailman läheisyys: äiti työskenteli koulun keittäjänä ja sisaren mies opettajana.

Opettajantyötä Siironen pääsi kokeilemaan heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen, kun hän luotsasi vuoden verran eka- ja tokaluokkalaisia Oksakosken koululla.

– Jälkikäteen asia on kyllä vähän hirvittänyt, mutta siihen aikaan oli tavallista, että ylioppilastyttöjä käytettiin sijaisina pidempiäkin aikoja.

Oksakosken vuoden jälkeen Siironen lähti lukemaan suomen kieltä Jyväskylän yliopistoon. Lisäksi hän opiskeli kirjallisuutta, historiaa ja yhteiskuntatiedettä sekä suoritti opettajan opinnot.

Valmistumisen jälkeen Siironen aloitti varsinaisen opettajanuransa Kortesjärven yläasteella, jossa hän opetti äidinkieltä ja historiaa.

Kortesjärveltä hän tuli kotipitäjäänsä Perhoon lukion äidinkielen opettajan sijaiseksi 1986 ja tuli valituksi vuotta myöhemmin vakituiseen virkaan. Lukion äidinkielen opetuksen ohessa Siironen on opettanut jonkin verran myös yläkoululla äidinkieltä, historiaa ja yhteiskuntaoppia. Vuosien varrella hän ehti toimia myös vararehtorina ja apulaisrehtorina.

Opettajan työssä Siirosen pääpaino on ollut äidinkielen opetuksessa. Hän on kokenut sen mieluisana ja painottunut siinä erityisesti kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen.

Työuransa suurimpina muutoksina Siironen mainitsee esimerkiksi luokattomaan lukioon siirtymisen ja ylioppilaskirjoitusten hajauttamisen. Myös opetussuunnitelmat ovat muuttuneet ja niitä valmistellaan nykyään pitkälle paikallistasolla.

– Tietenkin myös digitaalisuus on tuonut muutoksia.

Lukion ja yläkoulun rehtoriksi Siironen tuli syksyllä 2016.

– Ajattelin, että voihan tätäkin kokeilla ennen kuin siirtyy eläkkeelle, Siironen naurahtaa.

Perhon lukion tulevaisuuden suhteen Siironen on luottavainen.

– Aloittavien ryhmät ovat olleet 20–25 opiskelijan luokkaa viime vuosina, hän sanoo ja kertoo, että lukioon on taas alkanut tulla oppilaita enemmän naapurikunnistakin.

Porkkanana lukio-opiskelijoille on Perhossa tarjottu ensimmäisen lukiovuoden pakollisten kurssien oppikirjat. Siironen on tyytyväinen myös koulunsa tuloksiin, sillä Perhon lukio on menestynyt alueellisesti hyvin ylioppilaskirjoitusten tuloksia koskevissa mittauksissa.

Siirosen mukaan lukion säilyminen Perhossa on tärkeää paitsi maantieteellisen sijainnin vuoksi myös imagollisista syistä.

Kuluneen lukuvuoden ajan yläkoulu ja lukio on elänyt poikkeusoloissa, sillä opetus on jouduttu hajauttaa eri puolille koulunmäkeä lukiorakennuksen remontin takia.

– Oppilaat ovat kuitenkin yllättävän hyvin sopeutuneet reppuelämään, Siironen kiittelee.

Rehtorin pestin lisäksi Siironen jää eläkkeelle myös Perhon kirjastonjohtajan tehtävästä, jota hän on hoitanut vuodesta 2012 lähtien muutaman työtunnin verran viikossa. Kirjastoalan opintoja hän innostui suorittamaan kymmenkunta vuotta sitten, kun tähän tarjoutui mahdollisuus vuorotteluvapaavuoden myötä.

Eläkkeelle jäävä rehtori jää kaipaamaan paitsi työkavereita myös nuoria.

– Nuoret pitävät nuorekkaana, Siironen sanoo.

Siironen kuitenkin epäilee, että haikeus iskee vasta syksyllä, kun koulu ei omalla kohdalla jatkukaan kesän jälkeen.

Toisaalta jatkossa on aikaisempaa enemmän aikaa harrastuksille, kuten kirjallisuuden lukemiselle, luonnossa liikkumiselle ja matkustamiselle.

– Perheellämme on matkailuauto, Siironen kertoo.

Kaukana työpaikastaan Siironen ei ole eläkepäivilläkään. Koti on ja pysyy Perhon keskustassa. Siirosen mies on jäänyt eläkkeelle muutama vuosi sitten. Perheen kolme lasta ovat jo aikuisia.

Enemmän aikaa Siirosella on tulevaisuudessa myös Perhon kotiseutuyhdistykselle, jonka puheenjohtajana hän toimii.

– Yhdistyksessä valmistellaan parhaillaan viidettä julkaisua, Siironen paljastaa.

#