perjantai 13.12.2019 | 00:04
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Satu Hotakainen kolumnissaan: Aina ikävä

Perhonjokilaakso
Pe 9.8.2019 klo 14:00

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Neljävuotiaani sen sanoi.

– On se kumma, kun täällä mummolassa minulla on koko ajan koti-ikävä ja sitten, kun olemme kotona Helsingissä, minulla on ikävä mummolaan.

Se taitaa olla geeneissä, tämä levottomuus.

Olen asunut Suomessa kuudessa eri kunnassa, lähinnä olen muuttanut töiden perässä. Sen lisäksi olen asunut Italiassa ja Englannissa, reissannut ympäri Etelä-Amerikkaa, Eurooppaa, Australiaa ja Uutta-Seelantia.

Jalkoja poltteli jatkuvasti ja tietokoneen välilehdellä oli aina auki jonkin halpalentoyhtiön sivu.

Elin kauan elämää, jossa tavoitteena oli aina olla jossain muualla ja nykytila oli vain keino pyrkiä jonnekin toisaalle. Koti-ikävää en juurikaan kokenut, sillä monen vuoden ajan minulle oli epäselvää, missä koti on.

Nyt koti on siellä, missä perheeni on. Ehkä neljävuotiaanikin kohdalla kyse on siitä eikä levottomuudesta. Hänellähän on kaksi kotia, samoin kuin minullakin: Helsingin koti ja Halsuan koti.

Jotain muuttui jo ennen perheellistymistä ja sitä, mikä ulkopuolisen silmin näyttää jämähtämiseltä.

Opin katsomaan lähelle, ymmärtämään, että noin 90 prosenttia elämästä on arkea ja on aika kurjaa, jos se aika täytyy kärvistellä vain nauttiakseen siitä jäljelle jäävästä kymmenestä prosentista.

Arjen arvokkuuden tuntuu tajuavan vasta siinä vaiheessa, kun jotain riittävän järisyttävää tapahtuu. Se voi olla läheisen kuolema tai lapsen syntymä. Muutos saa pysähtymään ja pohtimaan, mikä elämässä on tärkeintä. Harvoin Machu Picchulle kiipeäminen on, vaikka se juuri sillä ainutkertaisella hetkellä hienolta tuntuisikin.

#