Paikallisuutiset

Karismaattinen Halsualta ponnistanut musikaaliartisti Annamaria Karhulahti säihkyy Suomen suurimpien teattereiden lavoilla

HalsualaislähtöinenAnnamaria Karhulahti on karismaattinen hedonisti ja pedantti masokisti. Musikaaliartisti säihkyy töissä ja vetäytyy kissojensa seuraan vapaalla.

Kun Annamaria Karhulahden esittämä merinoita kohoaa lonkeroineen Helsingin kaupunginteatterin suurelle näyttämölle ja vahva ääni täyttää salin, täyteen pakattu katsomo saa kiittää kohtaloa siitä, että tästä naisesta ei tullutkaan parturikampaajaa.

Se nimittäin oli vielä yläasteella Karhulahden mielessä ammattivaihtoehtona. Hän kuitenkin päätti lähteä jahtaamaan unelmaansa elättää itsensä äänellään. Nyt hän nostaa palkkansa esiintymällä Suomen suurimmissa teattereissa musikaaliartistina.

– Jos haluaa jotain oikeasti, pitää mennä sitä kohti, Karhulahti toteaa.

Kun en ole töissä, istun kotona yksin kissojen kanssa ja pelaan pleikkaa. Musikaaliartisti Annamaria Karhulahti

 

35-vuotiaana Karhulahti kokee saavuttaneensa sen, mistä hän kaksikymmentä vuotta sitten haaveili. Hän on saanut olla mukana esimerkiksi Helsingin Kaupunginteatterin Tarzan-musikaalissa, Tampereen Työväen Teatterin Billy Elliotissa ja nyt viimeisimpänä Helsingin Kaupunginteatterin Pieni Merenneito -musikaalin ensemblessä sekä Ursulan understudyna.

Karhulahti pyrki saamaan Ursulan roolin näytelmään, mutta päätyi varanäyttelijäksi, kun varsinaiseen rooliin otettiin Sanna Saarijärvi. Se oli pettymys sillä Karhulahti toivoo voivansa tulevaisuudessa keskittyä tekemään enemmän rooleja.

Pettymyksen vallatessa mielen Karhulahti pyrkii kuitenkin muistamaan, että varanäyttelijänäkin hän pääsee vetämään merinoita Ursulan roolin useaan kertaan Helsingin kaupunginteatterin suurella näyttämöllä ja onhan se nyt uskomattoman siistiä. Lavalla pitäisikin pystyä nauttimaan hetkestä eikä harmitella sivumenneitä rooleja.

 

Karhulahti tunnustautuu hedonistiksi. Hän sanoo näyttelevänsä ja laulavansa siksi, että se tuntuu hyvältä eikä siksi, että roolisuorituksilla tavoiteltaisiin esimerkiksi jonkinlaista yhteiskunnallista merkittävyyttä.

– Se tunne, kun laulat niin lujaa ja tunteella sekä teknisesti täydellisesti, tuntuu sydänalassa, Karhulahti kuvailee.

Hän uskoo noina hetkinä, kun lavalla kaikki on helppoa ja sujuu, saavuttavansa jotain samaa kuin mitä jotkut saavat irti urheilusta.

– Tai sitten olotila johtuu vain happivajeesta, Karhulahti kuittaa.

 

Lama-aikaan 90-luvulla Karhulahden vanhempien elanto tuli maanviljelyksestä sekä erilaisista yritystoiminnoista. Niinpä yritteliäisyys ja freelancerin elämä ei ole tuntunut Karhulahdesta oudolta.

– Kyllä se sellainen tekemisen meininki on tullut Halsualta jo äidinmaidossa, hän pohtii.

Karhulahti kokee olevansa sosiaalinen introvertti. Hän on aina ollut mukana monessa, oppilaskunnanhallituksissa ja esimerkiksi Lahdessa toimivan Kulttuuriosuuskunta Kellopelin hallituksessa.

Ehkäpä juuri introverttiydestä johtuen näyttelijän työ on ollut Karhulahdelle henkisesti uuvuttavaa. Ja raskasta se on fyysisestikin. Aina on jotain rempallaan kropassa ja jokin kipu tai särky tuntuisi värittävän jokaista esitystä.

Annamaria Karhulahti toteaakin nauraen, että ehkä hänessä on sitten vähän masokistiakin. Kun esityksen lopussa aplodit täyttävät salin, on se kuitenkin kaiken kivun ja säryn arvoista.

 

Osan henkisestä paineesta työhön tuo myös esiintymisjännitys. Varsinkin työnhakutilaisuudet eli koe-esiintymiset jännittävät. Onhan niissä onnistumisesta kuitenkin elanto kiinni.

– Oikeastaan mitä isompi sali niin sitä vähemmän jännittää. Lisäksi tietenkin kun muistaa repliikit ja laulunsanat ja on rutiini niihin, se auttaa hillitsemään jännitystä, kun tietää mitä tekee.

Ensimmäiset askeleet näyttelijänä esiintymisjännityksen hallitsemiseen Karhulahti otti Halsualla Katja Hakalan vetämässä Luovailukerhossa. Jo sitä ennen hän aina tilaisuuden tullen lauloi koulun juhlissa ja muissa tapahtumissa.

Luovailukerhon Karhulahti kertoo antaneen sen kokemuksen, jonka monet muut teatterialalla saavat harrastajateatterista.

– Kootaan esitys yhdessä, tehdään puvut yhdessä, rakennetaan lavasteita yhdessä, ja mikä parasta minulle, harjoitellaan laulut yhdessä. Luovis oli aina musiikkiteatteria. Mikään muu ei ehkä määrittänyt tulevaisuuttani yhtä paljon.

 

90-luvun alkupuolella noin kymmenenvuotiaana Annamaria Karhulahti myös pyrki Tenavatähteen, pääsemättä kuitenkaan sinne. Se onkin sitten ainoa televisio-laulukilpailu, johon Karhulahti on pyrkinyt.

Vaikka tokihan sitä aina kysytään, että eikö Idols tai Voice of Finland kiinnostaisi upeaäänistä laulajaa.

– Ei ole mun juttu. Laulaminen on minun ammattini enkä halua kilpailla ammatissani, Karhulahti toteaa.

Introverttinä luonteena yleisön kosiskelu omana itsenään ei tuntuisi luontevalta. Karhulahti kertoo olevansa vahvemmilla jäillä silloin, kun hän saa esiintyä roolin kautta.

– Koska ammatti on sosiaalinen, kaipaan yksinoloa. Kun en ole töissä, istun kotona yksin kissojen kanssa ja pelaan pleikkaa, Annamaria sanoo.