tiistai 14.7.2020 | 12:37
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Viiperiläiset voitokkaita Hämyilyiden karkkirallissa – Katso, kuinka makean saaliin Helli, 7, ja Oskari, 11, kauhoivat kotiin vietäväksi

Karkkirallissa kaksi onnekasta pääsivät kauhomaan itselleen irtokarkkeja minuutin ajaksi

Maija Ahonen
Pe 4.10.2019 klo 22:14 | päivitetty pe 22:28

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Kaustisella on vietetty tänään perjantaina Hurjat hämyilyt -kauppatapahtumaa, joka levittäytyi kauppojen lisäksi kylänraitille.

Kaupankäynnin lisäksi tapahtumassa oli tarjolla runsaasti oheisohjelmaa. Esimerkiksi perheiden pienimmät pääsivät ajelemaan polkutraktoreilla, karusellilla ja ponikärryillä. Edellisvuosien tapaan tapahtumassa oli mahdollisuus tutustua myös pelastuslaitoksen hälytysajoneuvoihin.

Hurjissa hämyilyissä sai myös suunsa makeaksi. Iltaseitsemältä taivaalle ammuttiin Halpa-Hallin edustalla makiaisia karkkitykillä. Tuntia myöhemmin S-marketissa käynnistyi puolestaan karkkiralli, jossa kaksi onnekasta pääsi kauhomaan irtokarkkeja kauppakassiin minuutin ajaksi.

Tällä kertaa arpa suosi viiperiläisiä lähes naapureina asuvia Helli Peltolaa, 7, ja Oskari Krintilää, 11.

Viime viikolla seitsemän vuotta täyttänyt Helli sai ralliin apujoukoksi äitinsä, Juulia Peltolan. Kaksikon työnjako oli selvä: tyttö kauhoi karkkilaareja, äiti puolestaan availi laatikoiden kansia ja piteli säkin suuta auki makeisille. Säkkiin kertyi sekä tyttären että äidin suosikkinamuja.

Oskarilla oli puolestaan tyystin toisenlainen tyyli karkkien kauhomisessa: tavoitteena oli kerätä vain mahdollisimman paljon karkkia ilman sen tarkempaa valikointia.

Vaikka naapurusten taktiikat poikkesivat täysin toisistaan, hieman yllätykseksi he onnistuivat keräämään kotiin vietäväksi tasan saman verran herkkuja. Molempien pusseihin kertyi kuttaa yhteensä 1,8 kiloa.

Tuleeko koko saalis syötyä heti?

– Tuskinpa vain, naurahti Oskari.

– Eiköhän me säästetä tästä tarjottavaa Hellin kaverisynttäreille, jotka pidetään maanantaina, Juulia tuumi.

Vaikka Helli ja Oskari eivät tavallisesti kovin usein osta irtokarkkeja, oma lempinamu oli helppo nimetä.

– Sienet ovat hyviä, Helli kertoi.

– Vihreät kuulat ovat parhaimpia. Mustista karkeista en niinkään tykkää, Oskari totesi.

#