Paikallisuutiset

"Joka päivä vähintään ulkoillaan" – Heikki ja Jaana Niinisen perhe palkittiin Vetelin kunnan vuoden kuntoilutekona

7-henkisen perheen urheiluharrastus alkoi vähitellen iltalenkeistä. Kunta valitsi Niinisten perheen vuoden kuntoiluteoksi.

Heikki jaJaana Niinisen perhe palkittiin Vetelissä sunnuntai-iltana vuoden kuntoilutekona.

Valinta oli ansaittu, sillä Niiniset ovat tuttu näky Vetelin liikuntapuistossa kuin kyläkuvassa juoksulenkillä. Niiniset sekä perheen lapsetErika (16),Eino (13),Lauri (12),Leevi (10) jaMartti (7) ovat aktiivisia liikkujia ja vanhimmat lapset harrastavat urheilua tavoitteellisesti.

Jaana Niininen ei muista tarkalleen, mistä lähtien vanhemmat ryhtyivät enemmän lenkkeilemään. Lasten ollessa pieniä iltalenkit tehtiin siten, että pariskunta vaihtoi vahtivuoroa eteisessä läpsystä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Nyt voimme jo käydä yhdessäkin lenkillä. Lapset pärjäävät sen aikaa hyvin, naurahtaa Jaana Niininen.

Heikin ja Jaanan liikkumisen tavoitteena on pysyä hyvässä kunnossa. He osallistuvat myös perinteisiin lähialueen juoksukisoihin, kuten Pulkkisen juhannusjuoksuun ja Vetelin markkinahölkkään.

Lapsista Erika treenaa tavoitteellisesti kestävyysjuoksua ja suunnistusta. Erika opiskelee liikuntapainotteisesti Kaustisen musiikkilukiossa. Hänen tavoitteensa on parantaa omia ennätyksiään ja saavuttaa SM-taso.

Pojat urheilevat omien kiinnostusten mukaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Einon ja Laurin kohdalla on ollut hyvää se, että heillä on kavereita yleisurheiluporukoissa. Se on motivoinut osallistumaan ja harjoittelemaan.

Niinisten mielestä tärkeintä on, että lapset oppisivat liikunnallisen elämäntavan.

– Joka päivä kaikki vähintään ulkoilevat, kertoo Jaana.

Niiniset elävät perhekeskeisesti.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Melkein kaikki asiat tehdään yhdessä. Siksi me urheillaankin yhdessä.

Lapset ovat lähteneet seuratoimintaan mukaan vähitellen. Nuorimmat aikaisemmin, kuin esimerkiksi esikoinen Erika, joka oli kymmenen vanha aloittaessaan.

Urheilu on tuonut Niinisten perheen elämään paljon sisältöä.

– On koettu monenlaisia tunteita, saatu uusia tuttavuuksia ja opittu paljon itsestämme, Jaana sanoo.

Kesäisin perhe osallistuu lähes aina Perhonjokilaakson iltarasteille. Tiistai-illat kuluivat aikaisemmin lähes kokonaan suunnistuksen merkeissä, kun oli vuoroteltava kuka suunnistaa kenenkin kanssa. Nyt suurin osa Niinisistä suunnistaa reittinsä itsenäisesti.

– Viime kesänä kotona oltiin jopa seitsemältä, naurahtaa Jaana.

Hyvät eväät kisareissuilla ovat lapsille tärkeintä.

– Ja se, että urheilusuoritusten jälkeen saa makkaraa ja limsaa, kertoo Jaana Niininen.

Vuoden 2019 urheilijat ja toimijat Vetelissä

Naisurheilija: Anette Tunkkari

Miesurheilija: Aapo Taipale

Kuntoilijaperhe: Jaana ja Heikki Niininen perheineen

Seuratoimija: Mirja Aho

Aktiivinen nuori toimija: Salla Koskimäki

Sm-kisat, PM-maastot, viestihuipentuma, piirihuipentuma, otteluhuipentuma ja AM-viesti

Ahmed Josef, Anttila Oona, Bakar Mahmud, Björkbacka Elias, Björkbacka Kasper, Eskelinen Marja, Finnilä Lauri, Haukilahti Aapo, Haukilahti Iida, Hautala Nelli, Kari Viivi-Leena, Karppinen Tessa, Kellokoski Aada, Klemola Miila, Koskimäki Saimi, Latomaa Alexina, Leponiemi Anna, Läspä Jonne, Koivisto Essi, Mikkola Nooa, Niininen Eino, Niininen Erika, Niininen Lauri, Niininen Leevi, Niininen Martti, Nygård Veikka, Pakkala Fiinu, Patana Riku, Patana Sara, Pöyhönen Rebekka, Pöyhönen Vanessa, Rannila Aatu, Siirilä Elli, Siirilä Elmeri, Taipale Atte

Tapio Patana, Tanja Rannila, Sami Finnilä, Tero Myllymäki, Juha Lassila, Ari-Pekka Lassila, Anne Polso, Iina Koskela, Riitta Kola, Leena Tikkakoski, Finnilä Emma

Hyväluoma Nelli, Kainu Venni, Kemppainen Saana, Kemppainen Veeti, Kettu Saku, Koski Nelli, Niininen Erika, Niininen Eino, Niininen Lauri,Niininen Leevi, Niininen Martti, Nygård Konsta, Pakkala Enni, Pakkala Fanni, Pakkala Fiinu, Puumala Aarni, Puumala Hilda, Rannila Aatu, Rannila Oskari, Rannila Venla, Sevola Sisu, Tikkakoski Oskari

Lilli Lappi, Panu Lappi, Vili Lappi, Armas Rauma ja Elli Rauma.

Maakuntasuunnistusviestijoukkue, 1., Rannila Oskari

Maakuntasuunnistusviestijoukkue, 1., Finnilä Sami

Maakuntasuunnistusviestijoukkue, 1.,HiihtosuunnistuksenMM3, M40, pitkä- ja keskimatka, Hiihtosuunnistuksen SM3.,M40 sprintti, Myllymäki Tero

Maakuntasuunnistusviestijoukkue, 1., Lassila Juha,

Maakuntasuunnistusviestijoukkue, 1., Lassila Ari-Pekka

Naisten maantieviestijoukkue, 3., Milla Huusko,

Naisten maantieviestijoukkue, 3. Erika Niininen

Naisten maantieviestijoukkue. 3., Noora Huikko

Hiihdon maakuntaviesti, 2., Tuomas Myllykoski

Hiihdon maakuntaviesti, 2., Atte Taipale

Hiihdon maakuntaviesti, 2.,Kuisma Taipale

Pesäpallon halli, SM2., Ville Takala

Pesäpallo, A-pojat, SM3., Joonas Jyrkkä

Pesäpallo, A-pojat, SM3., Antti Kortteenperä

Pesäpallo, A-pojat, SM3., Aleksi Lahti

Pesäpallo, A-pojat, SM3., Joonas Lahti

Pesäpallo, A-pojat, SM3.,Miska Mortensen

Pesäpallo, A-pojat, SM3., Aleksi Rantala

Futsal, P15, SM5., Bakkar Mahmoud

Futsal, P15, SM5., Finnilä Eetu

Futsal, P15, SM5., Hakala Tuukka

Futsal, P15, SM5., Hanhikoski Oskari

Futsal, P15, SM5., Järvinen Onni

Futsal, P15, SM5., Kaunisto Vili

Futsal, P15, SM5., Klemola Juha

Futsal, P15, SM5., Penttilä Veeti

Futsal, P15, SM5., Ruuska Juho-Kusti

Futsal, P15, SM5.,Taipale Anselmi

Futsal, P15, SM5.,Taipale Atte

Futsal, P15, SM5.,Timonen Nuutti

Futsal, P15, SM5.,Torppa Iikka

Moukari, talvimestaruuskisa, SM 4., Jesse Lehto

Kuula T15 SM3., Keihäs T15 SM4., Salla Koskimäki

Keihäs, M17, SM2, Janne Läspä

Suunnistuksen pitkämatka, D16, 10., Iina Koskela

Voimannosto (klassinen), N14., SM2., Eerika Palosaari

Ilmapistooli M16 4., 25 m Pistooli M16, 5., Vakiopistooli M18 ja50m pistoolilajien ikäkausi SM 5., Vili Lappi

Hiihto V/takaa-ajo M18 SM2., Sprintti/PSM M18 3. ja 10km/PM18 3., Hiihdon maakuntaviesti 2., Aapo Taipale

Hiihdon maakuntaviesti 2., HS-loppukilpailu N16 5km(V), SM2.,HS-loppukilpailu N16 sprintti(P) 5km 5., Yleisurheilu, 3000 m,16-17 v. SM2., Iida Haukilahti

Hiihdon maakuntaviesti 2., Ampumajuoksu pikamatka SM2. janor mi mat ka SM3., Pauli Mäkelä

Hiihdon maakuntaviesti 2., Ampumajuoksun viesti 17v. SM2.,Yleisurheilu estejuoksu 2000 m, M17 5., Hiihto 17 v., 10km (P) SM6., Onni Mäkelä

Klassi nen penkkipunnerrus MM3. ja Klassinen penk ki pun ner-rus EM3., (Klassinen penkkipunnerrus SM1., Vahvin nainenSM2.) Anette Tunkkari

Rogaining, MM2, (Maakuntasuunnistusviestijoukkue 1., Hiih-don maa kun ta vies ti 2.), Suunnistus D40 SM3., Tanja Rannila

Rogaining, MM2, Anne Polso

Painnonnosto Masters SM1., Pirjo Palosaari

Painnonosto Masters SM1., Masters EM2., Paula Koski

Veteraanien MM1, M40 30 km (V), MM2 M40 45 km (V), MM3M40 10 km (V) ja viesti, Veteraanien SM1 M45 15 km (V) jaSM2 M45 10km (P), Jari Kalliokoski

Ilmapistooli N60 SM3., 50m pistooli N60 SM1., Mirja Aho

Veteraanien pienen mäen SM3., sarjassa 40 - 49, K42 mäki,Jari Lappi

Seiväs, halli MM2., seiväs halli SM1., kuula halli SM2, 14-ot te-lun hallikisoissa MM1. ja ulkoradoilta seiväs EM2., Sarja N50,Mar ja Eskelinen

H80 SM-yösuunnistus 1., keskimatka 3., Tapio Patana

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä