maanantai 27.1.2020 | 01:12
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Vuokko Lahti kolumnissaan: Hyvä elää – ja jopa kuolla

Perhonjokilaakso
Ti 14.1.2020 klo 22:45

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Vetelin taannoinen mainoslause oli kaunis asua ja hyvä yrittää, sittemmin se on muuttunut kyläksi keskellä elämää. Minulla on idea tulevaksi, mutta koska sitä ei kukaan tule minulta tilaamaan, aion lanseerata sen teille jo tässä ja nyt.

Viime viikon Perhonjokilaaksossa halsualainen nosteessa oleva kuntapäättäjä, tuore maakuntahallituksen puheenjohtaja Timo Pärkkä kehotti kuntien asukaslukuvertailun yhteydessä jokilaaksonkin pitäjiä pohtimaan roolejaan. Samaa minä olen useinkin tahollani pohtinut. Jos kaupan keskus on muodostunut Kaustiselle, sitä vastaan on turha taistella. Koti-Veteli voi löytää elinvoimansa, asukkansa ja elintilansa pienten paikkakuntien joukossa toisenlaisella palveluvalikoimalla.

Vanhuspalveluihin kannattaa keskittyä jo sen vuoksi, että meillä on jo runsaasti ikääntyvää väestöä ja lisää pitäisi hommata. Meillä on kuntakeskuksessa (kyläkeskuksessa?) jo rakenteita, jotka tukevat vanhusasumista. Siellä on tuoreesti laajennettu Harjukoti, vierellään palvelukotiyhdistyksen rivitalot, läheisyydessään upouudet luhtitalot ja kävelymatkan päässä kaikki mitä vielä omilla jaloillaan kulkeva tarvitsee: loistava apteekki, hyvä ruokakauppa ja uimahalli, jossa vesijumpalla käyvät ikäihmiset kauempaakin.

Vanhuspalveluja on myös pitäjän muilla kylillä. Paikkakunnalla sijaitsevat myös maakunnan ainoat ikäihmisten perhehoitokodit. Mikäli jotain niin ainutlaatuista yritysmaailmassa olisi yhdellä paikkakunnalla, johan ympärille perustettaisiin jonkinlainen ”perhehoidon osaamisklusteri”, 1990-luvun sanastoa käyttäen.

Entä sitten elinkaaren aivan viimeinen huipentuma: onko missään parempi kuolla kuin Vetelissä, joko terveyskekuksen vuodeosastolla tai kotona kotisairaanhoidon ja kotisairaalan huomassa. Hoito on loppuun saakka parasta. Täällä koko yhteisön selkäytimeen on rakentunut lämmin ja huomaavainen suhtautuminen läheisensä menettäneeseen. Surukukkia ja -kynttilöitä viedään kotiin, surevia kannatellaan yhteydenpidolla ja ulosveisuuseen kokoonnutaan tukemaan toinen toistaan. Hautajaisetkin vielä osataan hoitaa kunniakkaasti. Suru ja siihen liittyvät rituaalit ovat paljolti seurakunnan näpeissä, mutta perinne elää ilmankin.

Tuttu yrittäjä sanoi, että Vetelin pitäisi ehdottomasti tehdä kokkolat eli laskea veroprosenttia roimasti ja houkutella näin ensisijaisesti ikääntyviä ja eläköityneitä, muualla asuvia, juuriltaan veteliläisiä paluumuuttamaan takaisin. Kummastelin hetken, mutta hän näki eläkeläiset potentiaalina, joka käyttää palveluja.

Ja näinhän se onkin: mitä enemmän ikää tulee, sen varmemmin ja sen suurempi osa tuloista kuluu lähelle: apteekkiin, hierontaan, jalkahoitoon, kampaajaan, taksikyyteihin. Eivätkö nämä kaikki ole palveluja, jotka pitävät yhteiskunnan rattaita pyörimässä ja tuo työtä ja toimeentuloa myös nuoremmille paikkakuntalaisille?

Eli kyllä: kaikki vanhukset tänne. Vetelissä on hyvä elää – ja jopa kuolla.

Kirjoittaja on ikäihmisten perhehoitaja, toimittaja (evp), joka teki folkloristiikan gradunsa ulosveisuusta 20 vuotta sitten.

#