maanantai 30.3.2020 | 15:32
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Hakuaikaa jatkettiin kuukaudella, Perhon yläkoulun ja lukion rehtorin viran hakijoiden määrä muuttui viidestä kahdeksaan – Haun taustalla virkasuhteen purku

Vili Ruuska
Pe 17.1.2020 klo 14:14

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Perhon yläkoulun ja lukion rehtorin viran hakuaikaa päätettiin jatkaa joulukuussa kuukaudella. Haun lisäaika päättyi perjantaina puolenpäivän aikaan.

Määräaikaan mennessä hakijoita oli kaikkineen kymmenen. Heistä kaksi ilmoitti haun jälkeen, ettei ole käytettävissä. Rehtorin viran haussa mukana on siis enää kahdeksan hakijaa.

Virkaa ovat hakeneet Tiina Kujala Pietarsaaresta, Felix de Silva Alajärveltä, Rexho Silva Kälviältä, Lasse Pippola Sievistä, Anni Riihimäki Hämeenlinnasta, Satu Alahallila Kauhajoelta, Ilpo Lintula Laukaasta ja Minerva Rannila Savukoskelta.

Viran hakuaika päättyi alun perin 10. joulukuuta. Siihen mennessä tehtävää haki viisi henkilöä. Hakijoiden vähäisyys oli syynä haun jatkamiseen.

Arviointipisteytykset ovat 22. tammikuuta. Haastattelut alkavat helmikuun neljäntenä päivänä. Rehtorin valinta ratkeaa 13. maaliskuuta sivistys- ja vapaa-ajanlautakunnan kokouksessa.

Rehtorin viran haku johtuu virkasuhteen purkamisesta. Sivistys- ja vapaa-ajanlautakunta päätti marraskuun puolivälissä, että Perhon yläkoulun ja lukion rehtori Pasi Oikarisen virkasuhde puretaan koeajalla. Oikarisen virkasuhde päättyi 31.12.

Rehtorin tehtäviin liittyvät tilapäisjärjestelyt ovat olleet voimassa joulukuun alusta lähtien. Niillä jatketaan, kunnes uusi rehtori aloittaa tehtävässään.

Reijo Koivisto on yläkoulun ja lukion vs. rehtori. Vararehtorina toimii Marika Riihimäki. Sivistys- ja hallintojohtaja Mervi Pääkkö on yläkoulun ja lukion johtava rehtori.

#