lauantai 8.8.2020 | 09:28
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Saana Klemola kolumnissaan: Oman nilkan pilkka

Ti 7.4.2020 klo 18:00 | päivitetty ke 13:38

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Liityin hiljattain Facebookissa ryhmään, jossa ihmiset esittelevät kirpputoreilta löytämiään taideaarteita. Ryhmässä kilpaillaan siitä, kuka on löytänyt kaameimman maalauksen ja kuka pystyy kuvailemaan sitä iskevimmin sanankääntein.

Ryhmästä löytyy hienoja todisteita ihan tavallisten ihmisten luovuudesta. On akvarellimaalausta, jossa tekijä ilmentää lapsuutensa painajaiset lemmikkupupun muotokuvassa ja sitten on sekatekniikalla toteutettuja klovneja, lapsia ja aika monia ympyröitä.

Kiitollisuuteni ryhmään hyväksynnästä ei kestänyt kuitenkaan kovin pitkään. Odotin ryhmältä riehakasta arkisen luovuuden juhlistusta, mutta ryhmässä vallitsi ikävä ilmapiiri. Minulle tuli toisten kättentöiden pilkkaamisesta paha mieli.

Olen itsekin tuottanut omilla kätösilläni yhtä jos toista taiteen… anteeksi, askartelun nimissä. Minua kammottaa ajatus, että joku löytäisi tuottamani sukkaseinävaatteen, ottaisi siitä kuvan ja kirjoittaisi arvostelun sosiaalisen median keskusteluryhmään.

Mieluummin jätän taideprojektit tekemättä, kuin altistan itseni kritiikille, jota en ole edes pyytänyt.

Omiin kokemuksiini perustuen höpsöjen luovien asioiden tekemättä jättäminen johtaa kutenkin usein pitkällä aikavälillä sisäiseen näivettymiseen ja tylsämielisyyteen. Sitä alkaa arvostella muita ja samaan aikaan kärsii, kun ei itse saa oikein mitään aikaiseksi. Kun ei muiden kuittailun pelossa uskalla edes kokeilla.

Luulenpa, että monen oma luovuuden lähde on alkanut kuivua juuri sen takia, että on keskittynyt enemmän muiden tekemisien arvosteluun kuin siihen mitä itse parhaillaan tekee. Sillä muiden töistä alentavasti puhuminen synnyttää väistämättä omassa päässä joko tietoisesti tai tiedostamatta ajatuksen, että jos minä sanon tuosta näin… niin silloin jonkun täytyy sanoa minustakin samalla tavalla.

Myös harmillisen monella työpaikalla ryhmähenki perustuu kilpailijoiden töiden arvosteluun, ellei jopa suoranaiseen lyttäämiseen. Tällaisella kulttuurilla on väistämättä vaikutuksensa työpaikan tuottavuuteen ja uusien ajatusten ja toimintamallien syntymiseen. Keksintöjä ei synny, jos luovuus käytetään oman poteron sisällä käytäviin kuvitteellisten hyökkäysten suunnitteluun.

Mutta onneksi omat luovuusjumit saa helposti avattua. Ensinnäkin kannattaa miettiä, mitä muista sanoo ja ajattelee. Se hyödyttää kaikista eniten itseä.

Toiseksi kannattaa tehdä ihan konkreettisesti jotakin omilla käsillä. Se voi olla mitä vain neulomisesta, akvarellimaalauksen, savitöihin tai piirtämiseen. Tärkeintä on, että pääsee keskittymään juuri siihen, mitä käsillään on tekemässä. Näin omassa päässään ei ehdi kehittyä ikäviä ajatuksia, jotka suistavat luovuuden turmion tielle.

Mutta kannattaa myös huolehtia, ettei lopullinen taidepläjäys päädy hyväntekeväisyyskirpparille. Ellei sitten halua riskeerata kyseenalaisen somesisällön kohteeksi joutumista.

Veteliläissyntyinen kirjoittaja viimeistellee parhaillaan ensimmäistä akryylimaalaustaan. Teos todennäköisimmin päätyy roskikseen eikä gallerian seinälle.

#