Paikallisuutiset

Kaustisen Kyrölässä turkislakeilla aloittanut Salon Lakkitehdas on nykyään valmistujaislakkien markkinajohtaja – Yritys siirtyi perustajasuvulta uudelle omistajalle viime talvena

Reino K. Salon 1952 perustama yritys siirtyi Kaustiselta Vammalaan vuonna 1960.

Salon Lakkitehdas on perustettu aikoinaan Kaustisen Kyrölässä.
Salon Lakkitehdas on perustettu aikoinaan Kaustisen Kyrölässä. Kuva: Maija Ahonen

Näinä päivinä kymmenettuhannet nuoret saavat tutkintotodistuksensa, vaikka korona-ajan takia juhlallisuudet jäävät tänä keväänä tavallista pienimuotoisemmiksi. Niin ylioppilaat kuin nykyään myös monet ammattiin valmistuvat hankkivat oman lakin saavutuksensa merkiksi.

Eräs Suomen merkittävimmistä valm

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä