Paikallisuutiset

Hirvijahti hiljenemässä –Pyyntiluvista käytetty yli puolet

Hirvikeittoa ei tänä vuonna perinteiseen peijaistapaan tarjota kylillä, mutta osa seuroista miettii vielä vaihtoehtoista tapaa muistaa maanomistajia ja kyläläisiä.

Kullervo Pulkkinen (vas.), Kullervo Anttila, Kaija Aho ja Veikko Aho suunnittelivat passipaikkoja Räyringin ampumaradalla. Passin numero arvotaan vanhoilla kruunukorkeilla ja numeroidut hylsyt sijoitetaan kartalle paikkaa osoittamaan. Räyringin metsästäjien hirvijahti päättyi viime viikonloppuna, kun kaikki luvat saatiin käytetyksi.
Kullervo Pulkkinen (vas.), Kullervo Anttila, Kaija Aho ja Veikko Aho suunnittelivat passipaikkoja Räyringin ampumaradalla. Passin numero arvotaan vanhoilla kruunukorkeilla ja numeroidut hylsyt sijoitetaan kartalle paikkaa osoittamaan. Räyringin metsästäjien hirvijahti päättyi viime viikonloppuna, kun kaikki luvat saatiin käytetyksi. Kuva: Sanni Aho

Hirvijahti on muutamissa pienemmissä hirviporukoissa saatu jo päätökseen. Räyringin metsästysseuran hirvijahdin päällikköVeikko Aho kertoo, että seuralla oli lupa viiden aikuisen ja viiden vasan kaatoon. Viimeinen lupa käytettiin lauantaina.

– Enää ei tarvi, eikä saa, naurahtaa Aho.

Vielä on osassa Ve

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä