maanantai 8.3.2021 | 05:31
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Kokkolalainen Reijo Kinnunen osti ullavalaisen neulevalmistaja Nevertexin – Omalle brändille aiotaan kehittää verkkokauppa

Kotimainen neulevalmistaja Nevertex Oy siirtyi 8.2.2021 yrityskaupan myötä Reijo Kinnusen omistukseen. Kinnunen on ostanut yrityksen koko osakekannan aiemmilta omistajilta Hannu ja Vuokko Kottarilta sekä Ismo Wörliniltä.

Sanni Aho
Pe 12.2.2021 klo 11:25 | päivitetty pe 11:48

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Nevertexin omistajuuden lisäksi Reijo Kinnunen aloittaa Nevertexin uutena kehitysjohtajana maaliskuussa.

– Meillä on suunnitelmissa muun muassa luoda Nevertexin omalle Tuohimäki-neulebrändille verkkokauppa. Trendit ovat meidän puolella, sillä ihmiset ovat entistä kiinnostuneempia kotimaisista ja ekologisista tuotteista. Kulutustavaratuotteisiin suhdanteiden heittelytkään eivät juuri vaikuta, Kinnunen toteaa.

Kinnunen on toiminut aiemmin yrittäjänä ravintola-alalla ja vaatteiden tukkukaupan parissa. Viimeiset kolme vuotta hän on työskennellyt Kokkolanseudun Kehitys Oy KOSEK:in yrityskehittäjänä, jossa työ loppuu helmikuussa, kun Kinnunen siirtyy Nevertexille töihin.

Yritysosto on ollut Kinnusen haaveena jo pidemmän aikaa ja Nevertexin yrityskauppaakin valmisteltiin vuoden verran. Hinnasta päästiin sopuun viime kesänä ja syksyllä rahoittajat näyttivät vihreää valoa, jonka jälkeen alkoi Kinnusen tiivis tutustumisjakso yrityksen toimintaan.

– Parin päivän päästä tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun soitin Hannu Kottarille ensimmäistä kertaa. Melko pian osallistuin jo hallituksen kokouksiin ja vakuutuin yrityksen toiminnasta. Koronapandemia on tietenkin vaikuttanut kauppaneuvotteluihin, sillä se teki rahoittajat varovaiseksi, Kinnunen kertoo.

Yrityskaupan tarkoituksena on varmistaa, että Nevertexin toiminta jatkaa hyvällä kasvupolulla ja kehittyy uuden kehitysjohtajan ja hallituksen sekä pitkän ja monipuolisen kokemuksen omaavan johtoryhmän käsissä.

Nevertexin toimitusjohtajana jatkaa Lotta Rajala, tuotepäällikkönä jatkaa Terttu Harsunen ja tehdaspäällikkönä Anna-Liisa Harju. Hannu Kottari toimii maaliskuun alusta alkaen osa-aikaisena teknisenä asiantuntijana.

Nevertexin kolmen aiemman omistajan tunnelmat ovat hieman haikeat, mutta jokainen heistä uskoo yrityksellä olevan valoisa tulevaisuus ja hyvät kehitysnäkymät edessä. Ennen kauppakirjan allekirjoitusta kolmikko muistelee vuosikymmenten matkaa tekstiilialalla.

– Yli 30 vuotta on pitkä aika. Tyhjästä lähdettiin ja kasvettiin rauhalliseen tahtiin tunnetuksi neulevalmistajaksi. Konepuoli on ollut itselle läheinen asia ja koneistoa onkin uusittu tasaisesti. Se on avannut uusia mahdollisuuksia tuotantoon ja nostanut kapasiteettia, Nevertexin toinen perustaja ja aiempi omistaja Hannu Kottari summaa.

Hannu Kottari aloitti päätoimisen työskentelyn Nevertexin palkkalistoilla neljä vuotta yrityksen perustamisen jälkeen 90-luvun alussa. Nevertexin toinen perustajaomistaja Vuokko Kottari oli yrityksen ensimmäinen työntekijä 80-luvulla.

– Nevertex perustettiin siksi, että saimme minulle töitä – vaikka en koskaan haaveillut yrittäjyydestä. Veljeni Jouko toimi 80-luvulla Lassien edustajana ja Nevertexin alussa teimme rahtitöitä Lassielle. Toiminta jalostui pian pipojen valmistukseen, kun veli lupasi myydä kaikki pipot mitä saan tehtyä. Siitä lupauksesta syntyi ajatus tehdä oma pipomallisto, Vuokko Kottari kertoo yrityksen alkuajoista.

80-luvun loppupuolella Suomessa oli Vuokko Kottarin mukaan pulaa pipojen valmistajista ja kova tarve kotimaisille laadukkaille pipoille. Ensimmäisessä Nevertexin mallistossa oli 10 erilaista pipoa, tänä päivänä malliston laajuus on moninkertainen.

Vuokko teki neulealalla pitkän uran ja jäi Nevertexistä eläkkeelle vuoden 2019 lopussa. Hänen mielestään Nevertexin vuosikymmenien menestyksen avaintekijä on aina ollut osaava ja innostunut henkilöstö. Saman ajatuksen jakavat kaikki yrityksen aiemmat omistajat.

– Nevertexissä on hyvä työyhteisö. Henkilöstö on erittäin motivoitunutta ja puhaltaa yhteen hiileen. Toivon valoisaa jatkoa yritykselle ja koko työyhteisölle, Ismo Wörlin summaa yrityskaupan tunnelmia.

Vaikka aiemmat omistajat kokevat luopumisen haikeutta, he haluavat antaa siirrosvaiheessa kaiken tuen uudelle omistajalle Reijo Kinnuselle.

– Nevertexillä on osaava henkilökunta ja hyvät tulevaisuuden näkymät. Olemme tyytyväisiä, että uusi innostunut yrittäjä löytyi läheltä, Hannu Kottari toteaa.

FAKTA

Nevertex

Nevertex on toiminut Yli-Ullavassa vuodesta 1986 alkaen.

Yritys valmistaa neuleasusteita jälleenmyyjille, liikelahjoiksi ja yrityksille. Nevertexillä on myös oma Tuohimäki-neulebrändi, jota myydään laajasti suomalaisissa marketeissa.

Päätuotteena ovat olleet pipot yli 30 vuoden ajan. Tuotteet valmistetaan Neverbackan kylässä Ullavassa.

#