perjantai 3.12.2021 | 08:20
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Tero Hyväluoma kertoo kolumnissaan kuinka Suzuki jäi viivalle

Ke 24.3.2021 klo 07:00

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Ensikosketukseni perinneviulismin maailmaan sain 90-luvun alussa äitini luotsaamassa Viriaremmi-yhtyeessä ja Näppärikursseilla Kaustisella. Opettajia käytävillä karkuun juostessa ei tullut mieleen, että viulunsoitosta vielä joskus muotoutuisi itselleni ammatti, eikä sitä arvannut varmasti suurin osa sen ajan opettajistanikaan. Niin kuitenkin kävi, ja tielläni vastahakoisesta fiulipelimanninalusta ammattimuusikoksi on Perhonjokilaakson viuluperinteellä ollut vahva rooli, aivan alkumetreiltä tähän pisteeseen.

Oman aidon innostuksen harjoittelua ja paikallista musiikkiperinnettä kohtaan lasken alkaneeksi Kaustisen nuorisoseuran riveissä ja Kaustisen musiikkilukiossa. Innostuksen syttymiseen vaikutti paljolti se, että pääsin soittamaan samanhenkisten ja -ikäisten ihmisten kanssa, jotka olivat kasvaneet vahvan musiikkiperinteen ympäröiminä. Heille oli itsestään selvää ja tärkeää taitaa paikallinen perinnetyyli, kun vastaavasti itse olin ollut huomattavasti kiinnostuneempi siitä, saisinko moponi viritettyä kolminumeroiseen huippunopeuteen. Tässä kohtaa kuitenkin nopeasti ystävystyin ja aloin yhteistyöhön naapurikunnan pelimanninalkujen kanssa. Tällä oli valtavan suuri merkitys tulevaisuuteni kannalta.

Perheeni, erityisesti äitini, on kannustanut soiton jatkamiseen niinäkin aikoina, kun oma motivaationi oli enemmän tai vähemmän täysin nollassa. Suvussani ei ammattimuusikoita juuri ole, joten siinäkin mielessä muun ympäristön vaikutus on kohdallani ollut erityisen suuri. Tosin muutama vuosi sitten Frigg-yhtyeen keikkareissulla Yhdysvalloissa hämmästyin, kun kuulin yllättävästä pelimannilinkistä. Keikan jälkeen aulassa luokseni tuli sikäläinen rouva ja kertoi epäilevänsä meidän olevan sukua. Hänen isosetänsä kuulemma eli Vetelin Patanassa 1900-luvun alussa ja oli nimeltään Harjupatana (äitini tyttönimi). Mies oli kertoman mukaan kanifarmari ja taitava pasuunansoittaja. Melko hämilläni vastasin, että en ole kuullut kenenkään suvun kanifarmarin soittaneen pasuunaa. Myöhemmin paljastui, että bändikaverini Alina oli palkannut yleisöstä huumorintajuisen rouvan minua vedättämään.

Tänä päivänä työssäni perinnemusiikilla on monimuotoinen ja iso rooli. Tämä näkyy mm. yhtyeiden ohjelmistoissa, sävellyksissä, opetustyössä tai Vetelin perinneviulismia kartoittaneessa projektissani. Olen keikoilla kiertäessä huomannut, että täkäläinen pelimanniperinne tunnetaan myös maailmalla laajasti. JPP etunenässä on tasoittanut tietä seuraaville sukupolville. Tätä nykyä perhonjokilaaksolaisuus ei pääsääntöisesti ainakaan pienennä keikansaantimahdollisuuksia.

Olen melko varma, että ilman seudun vahvaa ja huolella varjeltua viuluperinnettä olisin keskittynyt Suzuki PV:n virittämiseen ja varmasti lopulta saanutkin nopeusmittarin näyttämään maagiset 100 km/h. Se olisi ollut hienoa, mutta hyvältä tuntuu sekin, miten asiat lopulta menivät.

Kirjoittaja on veteliläislähtöinen muusikko. Kolumnisarjassa valotetaan kaustislaisen viulunsoiton hakemusprosessia Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon ja sen taustoja.

#