Paikallisuutiset

Komponenttien kohonneet hinnat nostavat siirtomaksuja – Korpelan Voiman tilinpäätöksen käsittelyyn uusi kokous

Sähkön hinta on noussut usein, mutta siirtomaksuja ei Verkko Korpela ole nostanut kahteen vuoteen. Korotus on edessä elokuun alussa, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Joni Jääskeläinen.

Verkko Korpelassa ajateltiin vielä vuodenvaihteessa, että sähkön siirtohintojen korotukseen ei ole tarvetta. Toimitusjohtaja Joni Jääskeläinen kertoi yhtymävaltuuston kokouksessa, että verkkoyhtiön on elokuussa korotettava siirtohintoja. Syynä ovat muun muassa kohonneet komponenttien hinnat.
Verkko Korpelassa ajateltiin vielä vuodenvaihteessa, että sähkön siirtohintojen korotukseen ei ole tarvetta. Toimitusjohtaja Joni Jääskeläinen kertoi yhtymävaltuuston kokouksessa, että verkkoyhtiön on elokuussa korotettava siirtohintoja. Syynä ovat muun muassa kohonneet komponenttien hinnat. Kuva: Sanni Aho

Verkko Korpelan toimitusjohtajaJoni Jääskeläinen sai ajan kanssa kertoa Verkko Korpelan ajankohtaisia asioita kokousyleisölle. Verkkoyhtiö aikoo elokuun alussa nostaa sähkön siirtohintoja keskimäärin 4-6 prosenttia.

Siirtohintoja on korotettu aikaisemmin viimeksi vuonna 2020.

– Vaikka korotettaisiin h

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä