Kaustiselta valtakunnallisen ideakisan finaaliin – Viiltelystä eroon -kampanja nostaa esille tärkeän aiheen
Kuntoutuminen on täysipäiväinen työ Kaustisella kolarissa loukkaantuneelle Veera Uusitalolle – ”Tuloksia alkanut tulla niin nopeasti, että pää ei tahdo pysyä perässä”
Säästöpaineessa oleva Soite aloittaa muutosneuvottelut – Palveluverkkoa ja -tarjontaa selvitetään loppuvuonna
Yksivuotiaiden hampaita ei enää tarkasteta vastaanotolla vaan videon välityksellä – Soite tiedotti uudesta systeemistä
Koronatartuntojen määrä noussut Soiten alueella – Viime viikolla todettiin yhteensä 788 uutta tartuntaa
Omikronin nopea leviäminen moninkertaistanut koronatartunnat lyhyessä ajassa – Koronapositiivisten ja altistuneiden eristys- ja karanteenikäytännöt muuttuvat torstaista alkaen Soitessa
Soiten henkilöstön työhyvinvointikyselyn tulokset valmistuivat – Huomattavan iso osa vastaajista suosittelee Soitea työnantajana
Soiten alueella 16 uutta koronavirustartuntaa – Yksi aiemmista tartunnoista varmistunut koronaviruksen Intian muunnokseksi
Soite siirtyy koronavirusepidemiassa kiihtymisvaiheeseen – Viisi uutta tartuntaa, tiukennuksia alueellisiin suosituksiin ja ammattiopisto etäopetukseen
Viikon aikana 14 tartuntaa sekä joukkoaltistumiset Hollihaan koulussa ja Kokkolan ammattiopistossa, karanteenissa on noin 250 henkilöä – "Nyt on ryhtiliikkeen aika" Katso videohaastattelu
Perhon puutarha on saanut uudet yrittäjät – myös Ismon grillin vanha kioski on muuttanut Kivikankaalle
Paluu ensimmäiseen yhteiseen kotiin – Timo Heikkilä kaipaa kerrostalosta pois vain parhaimpana polttopuuaikana
Katso video: Ostotarjouksia tehtiin Kemoralla tuhansia ja finaalin päätteeksi jokkisväki ryntää jonottamaan ‒ Lue tästä, mitä kisan jälkeen tapahtuu
Lahjoja ja lainaa vain ‒ Ainon toive äitiydestä täyttyi ja nyt kuopuksen kanssa hän muisti, mikä vauvan kanssa on parasta
Katso video: Ostotarjouksia tehtiin Kemoralla tuhansia ja finaalin päätteeksi jokkisväki ryntää jonottamaan ‒ Lue tästä, mitä kisan jälkeen tapahtuu
Pääkirjoitus: Riittää, että kertoo miltä itsestä tuntuu ‒ Lumilapio-ehdokkuus on paikallismedialle herkkua
Paluu ensimmäiseen yhteiseen kotiin – Timo Heikkilä kaipaa kerrostalosta pois vain parhaimpana polttopuuaikana
Sibanye-Stillawaterin Keliber-rikastamon rakentamisen edistyminen näkyy palvelutarpeiden ja liikenteen lisääntymisenä