Korpelan Voiman toimitusjohtajalle ja hallitukselle ei esitetä vastuuvapautta ‒ Korpelan konserni teki viime vuonna 6,3 miljoonan euron alijäämän
Tulevaisuuden tuulipuistot ovat jopa yli tuhannen megawatin jättiläisiä – ”Jossain vaiheessa saavutetaan napakorkeus, jota ylemmäksi ei tarvitse enää mennä”
Kävimme tuuliturbiinin katolla ja huomasimme, että se heiluu tuulessa jalkojen alla – Katso videolta, millaiset maisemat 140 metrin korkeudelta avautuvat
Kannus pyytää omistajakunnilta lausuntoja Korpelan Voiman hallintomallin muuttamisesta: “Auttaisiko se ongelmiin vai onko kyse jostain muusta?”
Hallinto-oikeus kumosi Kannuksen kaupunginhallituksen Korpelan Voima -päätöksen – Tilapäisen valiokunnan jäsen käsitteli itseensä kohdistuvaa oikaisuvaatimusta
Hyvinvointialueen valtuusto pääsee tenttaamaan johtajaehdokkaita – Kärkiehdokkaita johtaja Korkiakoski-Västi, tekoälytutkija Mika-Petri Laakkonen ja terveyspalvelututkija Anita Ahlstrand
Kansanedustaja Markus Lohi Kokkolassa, Kannuksessa ja Vetelissä – Päivällä vaalikentältä tavoitettu Lohi sanoi vastustavansa etäkouluun siirtymistä: "Ihmettelen STM:n jyrkkää kantaa", katso video Kälviän vaalitilaisuudesta
Halsuan Toivo All Stars ja Kannuksen Ura iskevät yhteen lauantaina, KPK Mediat striimaa näytösottelun – Voit katsoa pesäpallolähetystä tästä
Kannuksessa syttyi maastopalo – Paikalle on hälytetty yksiköitä Lohtajalta, Toholammilta, Kannuksesta, Eskolasta sekä Jokilaaksojen pelastuslaitoksen alueelta
Perhon puutarha on saanut uudet yrittäjät – myös Ismon grillin vanha kioski on muuttanut Kivikankaalle
Paluu ensimmäiseen yhteiseen kotiin – Timo Heikkilä kaipaa kerrostalosta pois vain parhaimpana polttopuuaikana
Katso video: Ostotarjouksia tehtiin Kemoralla tuhansia ja finaalin päätteeksi jokkisväki ryntää jonottamaan ‒ Lue tästä, mitä kisan jälkeen tapahtuu
Lahjoja ja lainaa vain ‒ Ainon toive äitiydestä täyttyi ja nyt kuopuksen kanssa hän muisti, mikä vauvan kanssa on parasta
Katso video: Ostotarjouksia tehtiin Kemoralla tuhansia ja finaalin päätteeksi jokkisväki ryntää jonottamaan ‒ Lue tästä, mitä kisan jälkeen tapahtuu
Pääkirjoitus: Riittää, että kertoo miltä itsestä tuntuu ‒ Lumilapio-ehdokkuus on paikallismedialle herkkua
Paluu ensimmäiseen yhteiseen kotiin – Timo Heikkilä kaipaa kerrostalosta pois vain parhaimpana polttopuuaikana
Sibanye-Stillawaterin Keliber-rikastamon rakentamisen edistyminen näkyy palvelutarpeiden ja liikenteen lisääntymisenä