Ilmastoviisas maatalousopetus sai lähes miljoona euroa - Mukana hankkeessa myös Keski-Pohjanmaan ammattiopisto
Vanhan bensa-aseman tontin polttoainejäämät ovat pelättyä pienemmät Halsualla – Näin siivouksessa edetään
Uusi paperipussisääntö on pitänyt Ekoroskin asiakaspalvelun kiireisenä – Paperipussi ei edelleenkään ole ainoa vaihtoehto
Vetelin Haapajärven kunnostus etenee: “Jonkin verran yllätyksiä on tullut, mutta isoimmilta katastrofeilta on vältytty”
Kevään pahin tulva-aika on ohi: pohjalaisjoet kääntyivät laskuun, mutta virtaavat vuolaasti vielä pitkään
Tulvahuippu todennäköisesti koettiin jo – Korpelan Voiman padolla Kannuksessa vedenpinta oli lauantaina laskussa
Miten tuulivoima vaikuttaa susiin, metsäpeuroihin ja maakotkiin? Jotkut eläimet kärsivät, toiset hyötyvät, arvioi asiaa tutkiva Luonnonvarakeskus
Rapasaaren kaivosalue ja Päivänevan rikastamo saivat ympäristöluvan – Keliber pääsee jatkamaan suurhankettaan
Metsästysväki ja martat talkoilivat Kaustisella pientareet puhtaiksi – Roskien joukosta löytyi matto, kännykkä ja kauriin kallo
Rapuvesien kunnostaminen loppusuoralla Perhonjoen alueilla – Ensimmäiset rapuistutukset jo tehty, vesiin tuodaan yli 30 000 saksiniekkaa
Halsuan Ylikylän verkostoa aletaan desinfioida tarvittaessa – Keittokehotus jatkuu, yhdessä näytteessä kasvoi suolistoperäinen bakteeri
Tavoitteena tasainen seinä – Aira Häiväläisestä tuli maalari, koska hän ei pystynyt leikkaamaan raakaa lihaa
Vaihtarista ylioppilaaksi – unkarilainen David opetteli suomen kielen ja valmistuu nyt Perhon lukiosta
Tavoitteena tasainen seinä – Aira Häiväläisestä tuli maalari, koska hän ei pystynyt leikkaamaan raakaa lihaa