Tulevaisuuden tuulipuistot ovat jopa yli tuhannen megawatin jättiläisiä – ”Jossain vaiheessa saavutetaan napakorkeus, jota ylemmäksi ei tarvitse enää mennä”
Kävimme tuuliturbiinin katolla ja huomasimme, että se heiluu tuulessa jalkojen alla – Katso videolta, millaiset maisemat 140 metrin korkeudelta avautuvat
Keskipohjalainen urheiluväki muisti menestyjiä – Urheilugaalassa palkintoja myös Perhonjokilaakson alueelle
Korona energiakriisiäkin pahempi uhka seurantaloille – Kalajoen Kärkisessä kiitellään nyt parin vuoden takaista päätöstä satsata kylätalon maalämpöön
Kalajokisen Niina Vihelän ja kokkolalaisen Mika Nopasen ensimmäinen yhteinen koti on pakettiautossa: "Viime kesänä oli ajatus, että voisin asua vaikka koko ajan tässä" – Pariskunta kertoo videolla, millaista pakumatkailu oikein on
"Journalismin on oltava riippumatonta", painottaa Keskipohjanmaata julkaisevan Hilla Groupin hallituksen puheenjohtaja Vesa Kaunisto – Ulkopuolinen painostus vaikuttaa entistä harvemmin lehtien sisällöllisiin ratkaisuihin, mutta Kalajoella vaikuttamisyrityksiä on ollut säännöllisesti
Soiten alueella todettu sunnuntaina 6 uutta koronatartuntaa: Uusia tartuntoja myös Kalajoella, Ylivieskassa, Oulaisissa, Haapavedellä ja Alavieskassa
Soiten alueella on todettu kaksi uutta koronavirustartuntaa: Mahdollisia altistumispaikkoja päivitetty
Syksyn ylioppilasjuhlat vaakalaudalla – Osassa lukioista lakitusjuhla on peruttu, osassa turvaudutaan teknologiaan
Kenestä rehtori Perhon yläkouluun ja lukioon? Kahdeksasta hakijasta haastatellaan neljä, katso tästä nimilista
Kahdeksan haki Kaustisen yläkoulun ja Puumalan koulun rehtoriksi – kysyimme, mitä tehtävän jättävä Kaisu Koivisto aikoo seuraavaksi
Entisten turvenevojen ennallistamiseen tarjotaan rahoitusta ‒ Esa Ruuskan kosteikko Halsualla on esimerkki
Veikkolaan haettiin sairaalasängyt Kannuksesta näytelmää varten ‒ ”Pöllin kaiken sairaalatarvikkeita myöten”
Puukallion alikulun rakennustyöt alkavat Vetelissä ‒ Kesän ajaksi valtatielle rakennetaan kiertotie, josta mahtuu erikoiskuljetukset
Sibanye-Stillawaterin Keliber-rikastamon rakentamisen edistyminen näkyy palvelutarpeiden ja liikenteen lisääntymisenä