Paikallisuutiset
Kaustisen musiikkilukio aloittaa penkkareilla torstaina
Kaustisen musiikkilukiossa abiturientit aloittavat juhlinnan torstaina, 5. helmikuuta. Abeja Kaustisella on tänä vuonna 60 ja penkkariajelun järjestely oli kiinni siitä, että uusien poliisin säädösten mukaan rekan laitojen on oltava vähintään 120 senttiä korkeat.
Aamun perinteisiin kuuluu musiikkilukiossa penkkarinäytelmä, abivideo sekä penkkariasujen esittely. Ennen rekkaan kiipeämistä abiturientit vierailevat päiväkodilla sekä ala- ja yläkoulussa.
Perhon ja Vetelin abit juhlivat samaan tahtiin Kokkolan lukioiden kanssa 12. helmikuuta. Tapahtumapäivä alkaa aamusta.
Vanhojen päivää vietetään penkkareiden jälkeisenä perjantaina. Kaustisella 6. helmikuuta, jolloin wanhat tanssivat ensin aamupäivällä koululaisille ja illalla kotiväelle KTK:lla. Musiikkilukiolla tanssipareja on 44.
Perhossa vanhat esiintyvät 13. helmikuuta päivän aikana koululaisille, päiväkotilaisille, Kyyjärvellä sekä Jalmiinakodilla. Vanhojen päivän päättää iltashow.
Vetelissä järjestetään vanhojen tanssit kymmenen parin voimin myös 13.2. Päivällä tansseja esitetään koululaisille Vetelissä ja tanssijat vierailevat myös Halsualla ja Harjukodilla. Perjantai-illan päättää yleisölle suunnattu iltanäytös urheilutalolla.