Mielipiteet
Maija Ahonen pääkirjoituksessa: Kun palvelu on kilpailuvaltti
Tämän viikon Perhonjokilaaksossa on teema, jonka otsakkeena on suomalaista työtä ja palvelua. Toimituksen ja sisällöntuotannon näkökulmasta tehtävä oli helppo, sillä teemaan sopivista juttuaiheista ei ole tällä seudulla pulaa. Otsakkeen alle sopii periaatteessa mikä tahansa paikallinen yritys.
Lopulta toteutukseen päätyivät ajankohtaiset uutiset uudesta vaatekaupasta, pitkään odotetusta kylmäasemasta ja perinteikkään yrityksen sukupolvenvaihdoksesta. Teemaa sivutaan myös nimipäiväjutussa, jossa haastateltavana on kukkakaupan tiskin takaa tuttu kasvo.
Ihmisten kulutuskäyttäytymiseen vaikuttaa usein hinta, mutta myös palvelulla on merkitystä. Asiakkaan näkökulmasta paikallinen työ tarkoittaa usein juuri palvelua. Läheisyys tuo tullessaan tietynlaisen laatutakuun: kun asiakas voi tulla vastaan vaikkapa maitokaupan hyllyllä, asiat pyritään hoitamaan mahdollisimman hyvin.
Myös asiakas voi olla valmis näkemään vaivaa hyvän palvelun saamiseksi. Esimerkiksi tutulla parturilla, hierojalla tai autonkorjaajalla saatetaan käydä paikkakunnalta poismuutonkin jälkeen, jos on löytänyt itselleen luottotekijän.