Paikallisuutiset

Perhon uuteen talous- ja hallintojohtajan virkaan esitetään Terhi Kultalahtea –  Kunnanhallitus nimesi myös edustajia eri toimielimiin

Talous- ja hallintojohtajasta päätetään valtuuston kokouksessa ensi viikon maanantaina.

Etsivän nuorisotyöntekijän toimi aiotaan vakinaistaa Perhossa. Kunnanvaltuusto päättää asiasta lokakuun puolivälissä.
Etsivän nuorisotyöntekijän toimi aiotaan vakinaistaa Perhossa. Kunnanvaltuusto päättää asiasta lokakuun puolivälissä. Kuva: Vili Ruuska

Tiistaina kokoustanut Perhon kunnanhallitus esittää kunnan talous- ja hallintojohtajaksi Terhi Kultalahtea.

Kultalahti on koulutukseltaan hallintotieteiden kandidaatti, joka viimeistelee parhaillaan maisteriopintojaan. Tällä hetkellä Kultalahti työskentelee Etelä-Pohjanmaalla TE-hallinnon rekrytointi

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä