Ohjeita lukijoille – Näin lähetät juttuvinkin, mielipiteen, muistokirjoituksen, kuvan, videon tai oikaisupyynnön
Perhonjokilaakso on Vuoden paikallismedia, toisena Kalajokiseutu – Hilla Groupin pohjoiset lehdet pärjäsivät paikallislehtijuttujen sarjoissa
Perhiksen pubivisa haastaa paneutumaan paikalliseen knoppitietoon ‒ Toimituksesta tulee perjantaina visaemäntiä
Keskipohjanmaan uudeksi päätoimittajaksi on valittu Matti Posio – tähtäimessä Suomen paras keskisuuri maakuntalehti
Vuokko Lahden podcast lappilaisista rikosmysteereistä ‒ Antti Hanhivaara katosi Inarissa lähes 20 vuotta sitten
Edesmennyt Hannu Karpo kiersi myös Keski-Pohjanmaalla, pinnaa kiristi uusjako: ”Minkä takia te olette niin kiihtynyt?"
Maakunnallisena kärkihankkeena tutkimusyksikkö Kaustiselle ‒ Koko seutu on elävän perinnön laboratorio
Kantatie 63:n yleissuunnitelma etenee – Kymmenien miljoonien eurojen tiehanketta on työstetty vuosikymmenet
Perholaisten hermoja koetellut liikuntahallityömaa on vihdoin valmistumassa – lopullisesta hinnastakin on arvio
Maakunnallisena kärkihankkeena tutkimusyksikkö Kaustiselle ‒ Koko seutu on elävän perinnön laboratorio
Kaverikoiran tehtävä on ottaa rapsutukset vastaan ‒ ”Koiralle hanat aukesivat”, kertovat ohjaajat koskettavimmista hetkistä