”Äiti kääntyisi varmasti haudassa, jos tietäisi” – Aiemmin käsitöitä karttanut Anne Huhtakangas hullaantui islantilaisneuleista
Jopa tuijat on puettu tontuiksi – Käsitöitä harrastava Hilkka Rahkonen antaa joulun näkyä reilusti myös ulkona
Kotoilua tikkuun äärellä – Veteliläinen Suvi Huusko oli vielä kouluaikana "maailman surkein sukankutoja" mutta innostui käsitöistä silti aikuisiällä
Otto-nuken tekijän satuhahmot Kraatarilla - Elisa Kärjän tekemät klassikkosatujen huovutetut hahmot esillä
Yhteishaku päättyi – tämän verran oli hakijoita Kaustisen, Perhon ja Vetelin lukioihin ja raviopistolle
Mikä kuntapolitiikassa kiinnostaa? Kysyimme alle 30-vuotiailta ehdokkailta ja näin Halsualla, Kaustisella, Perhossa ja Vetelissä asuvat nuoret vastasivat
Toholammilla Keski-Pohjanmaan ahkerimmat vaatteiden kierrättäjät, Halsualla valtakunnan suurin kasvu keräysmäärissä
Lue, mitä kuntavaaliehdokkaat vastasivat vaalikoneen paikallisiin kysymyksiin tuulivoimasta, lukioista, uimahallista tai velkataakasta
Kokkolan Mehiläinen tuo magneettikuvauksen lähelle – uusi laite parantaa diagnostiikkaa ja hoitoketjuja