Kansallispukuja ja ilmaviulua, polkkaa ja Suomen suurimmat lavatanssit sekä Antti Paalanen areenalla ‒ Tätä on luvassa Kaustisella heinäkuussa
Veteliläislähtöinen Juho Laasanen sovitti a cappella -version Takatukasta – Versiota on katsottu jo miljoona kertaa
Sanni Ahon kolumni: Joukkosaunassa kalliolla Antti Paalasen kanssa ‒ Hanurireivien tunnelma sopisi Euroviisujen finaaliin saakka
Antti Paalanen osallistuu UMK-kisaan – Hanuritaiteilija oli mukana marraskuussa ilmestyneellä Folkkarien singlellä
Kerroksellisuutta, kansallispukuja ja tarinat valintojen taustalla – Kaustisen festivaaleilla näkyi erilaisia asuja
Tanssiminen ja metrilaku ykkösiä – Muistilappu varmistaa, että Saima Mäki-Petäjä on festariviikolla varmasti oikeaan aikaan oikeassa paikassa
Ei keskinkertaista eikä tavanomaista, vaan kansainvälistä huippua! ‒ Kaustisen kansanmusiikkijuhlat käynnistyivät mestaripelimannien nimeämisillä
Jalo Alvaro Pulkkinen ei tarvitse erillistä taiteilijanimeä: ”Nimessä on ollut sellainen merkityksellinen siunaus”
Miljoonat uuteen kunnanvirastoon ja päiväkotiin ‒ Halsualla valtuusto teki isoja investointipäätöksiä
Halsualle uusi päiväkoti ja kunnanvirasto ‒ Valtuusto lisäsi kuluvan vuoden talousarvioon 1,8 miljoonaa euroa investointeja