Kaustisen kirjastossa on Perhiksen vanhat vuosikerrat vapaasti käytössä, mutta viime aikoina vanhoja lehtiä on turmeltu
Pääkirjoitus: Kansalliskirjaston avoimet aineistot ovat komeat ‒ kuten kirjastorakennuskin, mutta tuoreempien aineistojen avaaminen voisi aiheuttaa harmia
Lainausmäärät kasvoivat hiukan Perhonjokilaakson kirjastoissa ‒ Kaustisen kirjastossa vierailtiin tuhansia kertoja edellisvuotta enemmän
Nyt tiedetään, kenen valmistamaa ruokaa Vetelin koululaiset syövät remontin aikana – myös kirjasto siirtyy väistöön
Vetelin koulukeskus muuttuu: Kaskela katoaa, kirjasto säilyy paikallaan, Harjutielle esitettiin liikennevaloja ja alikulkua ‒ Kyläkoulujen säilyttäminen ei saanut kannatusta
Veteli suunnittelee yhden koulun mallia, katso oppilasennusteet – kirjasto on sittenkin jäämässä paikoilleen
Tavoitteena tasainen seinä – Aira Häiväläisestä tuli maalari, koska hän ei pystynyt leikkaamaan raakaa lihaa
Vaihtarista ylioppilaaksi – unkarilainen David opetteli suomen kielen ja valmistuu nyt Perhon lukiosta
Tavoitteena tasainen seinä – Aira Häiväläisestä tuli maalari, koska hän ei pystynyt leikkaamaan raakaa lihaa