Korona energiakriisiäkin pahempi uhka seurantaloille – Kalajoen Kärkisessä kiitellään nyt parin vuoden takaista päätöstä satsata kylätalon maalämpöön
Osuuskauppa KPO suunnittelee Kokkolan keskustaan uutta hotellia – viime vuoden myynnissä puhkesi historiallinen miljardin euron raja: Katso videolta toimitusjohtaja Kim Biskopin haastattelu
Näin koronaohjeet muuttuvat Soitessa vuoden 2023 alussa – Testaukseen ja rokotuksiin uudet ohjeistukset
Soiten alueella influenssarokotteet kelpaavat – "Olemme 400 rokotusta viime vuotta edellä", kertoo palvelualuejohtaja Jukka Aro rokotustahdista
Koronaviruspotilaiden määrä kasvussa Soiten yksiköissä – Osalla osastoista ja yksiköistä rajoitetaan vierailuja
Keskussairaalassa koronatartuntoja kahdella osastolla – Ilmaantuvuusluku on maltillisessa laskussa Soiten alueella, vaikka tautia edelleen runsaasti liikkeellä
Soiten alueella luovutaan kasvomaskisuosituksesta – "Kahden viikon aikana on tultu reilusti alaspäin tautikuormassa", kertoo Soiten infektioylilääkäri Marko Rahkonen
Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa on hoidossa 17 koronapotilasta – Ilmaantuvuus maltillisessa laskussa
Koronavirus ei höllää otettaan Soiten ja Pohjanmaan alueilla – Keskussairaalassa on 18 koronapositiivista potilasta
Pääsiäisen aikaan koronatestiin pääsee Soitessa – Peruspalvelukuntayhtymä Kallion sekä Kalajoen alueella ei ole pyhien aikaan koronatestausta
Pääsiäisen jälkeen koulujen maskisuosituksesta luovutaan – Koronatartunnat lievässä laskussa Soiten alueella
Korona kuormittaa Soitessa: Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa on hoidettavana 19 koronapotilasta, tartuntamäärät korkeita
Soite: Koronatartuntojen määrä ja sairaalahoidon tarve jatkuvat erittäin korkeina, etätyö- ja maskisuositukset yhä voimassa
Koronatartuntoja ennätysmäärät Soiten alueella – Parin viikon aikana todettu pelkästään Soiten tekemissä testauksissa 1922 tartuntaa
SPR:n ystävätoiminnan peruskurssin maanantaina Vetelissä pitänyt Hilkka Lehtinen kiteyttää korona-ajan valitettavan lieveilmiön: "Ei oikein edes tiedetä, kuinka laajaa yksinäisyys on"
Kaustislaiset Erkki Virkkala ja Iikka Huntus Konsta Jylhä -kilpailun voittoon – ”Teillä ei ole mitään rajaa!”
Ei keskinkertaista eikä tavanomaista, vaan kansainvälistä huippua! ‒ Kaustisen kansanmusiikkijuhlat käynnistyivät mestaripelimannien nimeämisillä
Vuoden 2025 ulkokaustislainen on Ulla Paavola – ”Kauan yritin väittää vastaan, että tämä viesti tuli nyt väärään osoitteeseen”
Tanssiminen ja metrilaku ykkösiä – Muistilappu varmistaa, että Saima Mäki-Petäjä on festariviikolla varmasti oikeaan aikaan oikeassa paikassa
Kultamaa kutsuu jälleen Kaustisella – Sadan vuoden takainen siirtolaisuus herää henkiin teatterilavalla