Salassapitosopimus allekirjoitettavaksi Korpelan Voiman yhtymävaltuutetuille ennen kokousta – Sopimusrikkomuksesta olisi luvassa 50 000 euron sanktio
Himangalla, Nivalassa ja Perhossa toimivan Joki-Pohjanmaan Osuuspankin tulos vahvistui – Pankin jäsenmäärä kasvoi vuonna 2022 ja oli vuoden lopussa yli 12 000
Tuloksen miinus tuli ulkoisilta tekijöiltä – Maailmantilanteesta johtuen Hilla Groupin ensimmäisen kokonaisen tilikauden tulos oli tappiollinen
Painoyhtiö Botnia Print siirtyy kokonaan Hilla Groupin omistukseen – HSS Media myi runsaan kolmanneksen osuutensa 10 vuoden ikäisestä yhteisyrityksestä, mutta jatkaa Botnia Printin asiakkaana
Energiakustannusten noususta kärsivät seurantalot voivat nyt hakea avustuksia, jaossa enintään 2,3 miljoonaa euroa
Miten tuulivoima vaikuttaa susiin, metsäpeuroihin ja maakotkiin? Jotkut eläimet kärsivät, toiset hyötyvät, arvioi asiaa tutkiva Luonnonvarakeskus
Keski-Pohjanmaalla on pian kaksi tai kolme uutta kunnan- tai kaupunginjohtajaa: sekä Lestijärvellä että Kaustisella on kolme hakijaa mukana pelissä – Katso, millaista johtajaa haetaan Kokkolaan
Osuuskauppa KPO suunnittelee Kokkolan keskustaan uutta hotellia – viime vuoden myynnissä puhkesi historiallinen miljardin euron raja: Katso videolta toimitusjohtaja Kim Biskopin haastattelu
Korpelan Voiman työntekijän kirjelmä ja työsuojeluilmoitus hämmensivät Kannuksen kaupunginvaltuuston kokousta
Sote-kuljetusten järjestely koko Pohjois-Suomen laajuiseen matkapalvelukeskukseen – Kannuksessa kokoontunut aluevaltuusto pui myös Kokkolan Koivuhaan palveluita
Postin jakamia Hilla Groupin lehtiä jää jakamatta torstaina lakon takia – Lakko ei vaikuta konsernin omaan jakeluun
Kaustisella palkittiin kulttuuripalkinnolla valokuvaava lääkäri ja kaustislaisena tekona toimivia marttoja
Tässä on Vetelin vuoden kulttuuriteko – kunta palkitsi menestyjiä ja aktiivisia toimijoita, katso koko lista tästä
Antti Lieska on laulanut Veteraanin iltahuudon lukemattomissa veteraanien hautajaisissa, katso videolta spontaani esitys
Tässä ovat Kaustisen yrittäjäpalkitut – ikimuistoisin keikka katkaisi saunaillan ja vei katolle keskelle salamoita
Euroopan komissio vastasi Eurooppa ilman turkiksia -kansalaisaloitteeseen: ”Eläinten hyvinvointi on yhä merkittävä huolenaihe”