Uusi maakuntavaltuusto on valittu – maakuntahallituksen uutta puheenjohtajaa ”vähän hirvitti”: Katso nimilistat täältä
Suurin osa maakuntavaltuutetuista oli Jyrki Kaiposen erottamisen kannalla, toisin kuitenkin kävi ‒ Katso listasta, kuinka äänet jakautuivat
Maakuntahallitus miettii ”sakkaustilan” vakauttamista – ”Pikaisia ohjaustoimenpiteitä tähän tarvitaan”– Reino Herlevi ei enää miettisi
Kaiposella on edelleen aikaa tehdä oma johtopäätös ja keskeyttää potkuprosessi – lopullinen päätös voi venyä uudelle maakuntavaltuustolle
Maakuntajohtaja Jyrki Kaiponen ei ole saamaansa tarjoukseen tarttunut – maakuntavaltuusto kokoontuu illalla Veteliin värikkääksi ennakoituun kokoukseen
Maakunnallisena kärkihankkeena tutkimusyksikkö Kaustiselle ‒ Koko seutu on elävän perinnön laboratorio
Kantatie 63:n yleissuunnitelma etenee – Kymmenien miljoonien eurojen tiehanketta on työstetty vuosikymmenet
Perholaisten hermoja koetellut liikuntahallityömaa on vihdoin valmistumassa – lopullisesta hinnastakin on arvio
Maakunnallisena kärkihankkeena tutkimusyksikkö Kaustiselle ‒ Koko seutu on elävän perinnön laboratorio