Mika Lintilä lisäsi jopa äänisaalista: “Harva on käynyt läpi tällaisen julkisen nöyryytyksen ennen vaaleja kuin minä”
Soppa porisee Keskustassa elinkeinoministerin puhelimesta lähteneestä meemistä – Puoluetoveri Mikko Kärnä kuittailee Twitterissä
Ministeri Lintilä (kesk.) toivoo kansalaisten kysymyksiä mahdolliseen sähköpulaan liittyen – "Nyt saa kysyä!", kannustaa työ- ja elinkeinoministeriö
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) pysyi Keskipohjanmaan vaikutusalueen poliitikkojen tulokärkenä – kakkosena on viime vuoden tapaan elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.)
Ministeri Mika Lintilä esittämässä sulkukorvausta jatkuvien tapahtumien järjestäjille, jatkuvia tapahtumia esimerkiksi jääkiekko-ottelut - Lintilä vastustaa jyrkästi ravintoloille suunniteltua täyssulkua, eri linjoilla pääministerin kanssa
HS: Elinkeinoministeri Mika Lintilä oli katsojana MM-salibandyottelussa sunnuntaina, vaikka oli altistunut koronavirukselle
Elinkeinoministeri Mika Lintilä: "Marjanpoimijoilla ei saisi rahastaa, lakia rikkoville sanktioita" – Pitää kohtuuttomana, että tuhansien eurojen tuloista ei jää juuri mitään
Elinkeinoministeri Mika Lintilä on kutsunut Suomen maakuntajohtajat koolle – Sopua EU:n alue- ja rakennepolitiikan varojen jakamisesta yritetään löytää vielä kerran: "Jos yhteistä esitystä ei synny, minä teen sen", Lintilä sanoo
Hirsitalon hurja remontti muutti mielen – Rannistosta tulikin koti eikä vapaa-ajan asunto, katso ennen ja jälkeen -kuvat
Mielipidekirjoitus: Reumayhdistyksen viesti aluevaaleihin ‒ Linkkihenkilöitä etsitään rinnalla kulkijoiksi
Eila Jyrkkä kirjoittaa elämän kolmesta vaiheesta ‒ ”Sitten on tämä elämän kolmasosa, joka on varmaan viimeinen”
Kannanotto: Mitä tarkoittaa sosiaalipsykiatrinen työ? ‒ Peruspalvelun osastohoitoa on saatava myös Tunkkarilla
Kokkolan Mehiläinen tuo magneettikuvauksen lähelle – uusi laite parantaa diagnostiikkaa ja hoitoketjuja