Kädet ovat fysioterapeutille kuin toiset silmät – veteliläinen Mervi Lahti on työskennellyt alalla kohta 30 vuotta
Karjalasta kahdesti lähtenyt Arvi Peltola on kotiutunut Kaustiselle – lue tästä vanhan ajo-opettajan terveiset nykykuskeille
Nimipäivä: Urheilumies nimeä myöten - Lasse Paavolan vapaa-aikaa tahdittaa monenlainen urheilutoiminta
Nimipäivä: Kesäpäivät kuluvat kissaa paijatessa ja mansikkapaikoilla herkutellen – Linne Aspforsilla on edessään eskarivuosi
Joel Elglandin sukunimi aiheuttaa ihmisissä hämmennystä – Vasten odotuksia sukujuuret eivät ole Ruotsissa
Urpo antoi hienon vastauksen – Rämesuomalaiseksi sekatyömieheksi itsensä määrittävän Urpo Myllymäen nimipäivähaastattelu oli käytännössä yhden kysymyksen mittainen
Sudet tappoivat metsästystä treenanneen mäyräkoiran Kaustisen Salonkylässä ‒ Kolmas koiravahinko kuukauden sisällä
TET-harjoittelussa oleva nuori on koulun vakuutuksen piirissä – ”Onneksi on äärimmäisen harvinaista, että mitään sattuu”
”Tätä ala ei olisi enää tarvinnut”, sanoo tarhaaja – Kaustisella yli puolella turkistarhoista joudutaan lopettamaan kaikki eläimet, Halsualla kaikki
Kädet ovat fysioterapeutille kuin toiset silmät – veteliläinen Mervi Lahti on työskennellyt alalla kohta 30 vuotta
Näillä kolmella vinkillä varmistut polttopuun kuivuudesta ‒ onnistunut poltto on vähäpäästöistä ja energiatehokasta
Veli-Martin Hästbackan mielipidekirjoitus Ullavan seurakuntakodin sisäilmaongelmista: ”Kaikki vaietkoon seurakunnassa?”
TS: Korpelan Voiman työtehtävistä vapautettua toimitusjohtaja Antti-Jussi Vahtealaa esitetään Raision talousjohtajaksi