Hannes-myrsky teki piikin pelastuslaitoksen vahingontorjuntatehtäviin Perhonjokilaaksossa ‒ Tältä näyttivät viime vuoden tilastot
”Ennakoimattomuus sekä kiehtoo että kauhistuttaa” – Mari Rautiola vaihtoi lastensuojelun hätäkeskukseen
Henkilöauto suistui katolleen ojaan Kaustisella – Onnettomuus oli toinen samassa kohdassa lyhyen ajan sisällä
Kaustislaisessa teollisuushallissa oli lauantaina tiukat paikat – Höyrypesuri oli aiheuttaa isot tuhot: ”Se paloi semmoisella voimalla”
Maakunnallisena kärkihankkeena tutkimusyksikkö Kaustiselle ‒ Koko seutu on elävän perinnön laboratorio
Kantatie 63:n yleissuunnitelma etenee – Kymmenien miljoonien eurojen tiehanketta on työstetty vuosikymmenet
Perholaisten hermoja koetellut liikuntahallityömaa on vihdoin valmistumassa – lopullisesta hinnastakin on arvio
Maakunnallisena kärkihankkeena tutkimusyksikkö Kaustiselle ‒ Koko seutu on elävän perinnön laboratorio
Kaverikoiran tehtävä on ottaa rapsutukset vastaan ‒ ”Koiralle hanat aukesivat”, kertovat ohjaajat koskettavimmista hetkistä