Harrastamisen Suomen mallin rahoja ensimmäistä kertaa koko Perhonjokilaakson alueelle – Tällaista kerhotarjontaa on lapsille ja nuorille
Poimi tästä viikonlopun menovinkit: Irtanaisviikko käyntiin jazzilla, kirkossa pianomusiikkia ja dekkari lukupiiriin
Kohtalokas salamanisku vei kolmen ihmisen hengen Perhossa kesällä 1932 – Näin silminnäkijät muistelevat turmaa, joka jätti ukkosen pelon
Ei Passeliin vaan kokonaan uudet tilat – Eläinlääkäreiden vastaanotolle on valittu rakennuspaikka Vetelistä
Tuliperhonen kokoaa palokuntanuoret Perhoon - Viikon aikana tuhotaan autoja, sammutetaan tulia ja hankitaan uusia ystäviä
Joel Elglandin sukunimi aiheuttaa ihmisissä hämmennystä – Vasten odotuksia sukujuuret eivät ole Ruotsissa
Sudet tappoivat metsästystä treenanneen mäyräkoiran Kaustisen Salonkylässä ‒ Kolmas koiravahinko kuukauden sisällä
TET-harjoittelussa oleva nuori on koulun vakuutuksen piirissä – ”Onneksi on äärimmäisen harvinaista, että mitään sattuu”
”Tätä ala ei olisi enää tarvinnut”, sanoo tarhaaja – Kaustisella yli puolella turkistarhoista joudutaan lopettamaan kaikki eläimet, Halsualla kaikki
Kädet ovat fysioterapeutille kuin toiset silmät – veteliläinen Mervi Lahti on työskennellyt alalla kohta 30 vuotta
Näillä kolmella vinkillä varmistut polttopuun kuivuudesta ‒ onnistunut poltto on vähäpäästöistä ja energiatehokasta
Veli-Martin Hästbackan mielipidekirjoitus Ullavan seurakuntakodin sisäilmaongelmista: ”Kaikki vaietkoon seurakunnassa?”
TS: Korpelan Voiman työtehtävistä vapautettua toimitusjohtaja Antti-Jussi Vahtealaa esitetään Raision talousjohtajaksi