torstai 3.12.2020 | 15:00
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kulttuuri

Noora Kataja trio tekee "vaihtoehtoiskelmää" – Kokkolalaisbändillä on juuret Kaustisella, Vetelissä, Perhossa ja Kalajoella

Sanni Aho
Ti 25.2.2020 klo 21:10 | päivitetty ti 21:11

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

Musiikkialan ammattilaisten bändi Noora Kataja trio on soittanut yhdessä nyt vuoden ajan, kun kaustislaislähtöinen Tuula Virkkala bassoineen liittyi bändiin. Noora Kataja on yhtyeen laulaja, sanoittaja, säveltäjä sekä kosketinsoittaja. Hän on käynyt koulunsa Kokkolassa, mutta mummolat ovat sijainneet sekä Perhossa että Räyringissä.

Trio on talven aikana julkaissut kolme omaa kappaletta omakustanteena suoratoistopalveluissa, joista neljäs ilmestyy maaliskuussa. Neljän kappaleen kokonaisuudesta on tarkoitus painaa levy, ehkä jopa vinyyli.

Musiikkityyli on Katajan mukaan folk-soul-poppia aikuiseen makuun.

– Joku on kutsunut tätä vaihtoehtoiskelmäksi, Kataja naurahtaa.

Tällä viikolla julkaistu uusin sinkku Aika on bossanova-jatsia. Kappaleet ovat löytäneet lopullisen muotonsa yhdessä sovittaen.

Yhtyeen ensimmäinen single Kautokeinoon on soinut Yle Radio Suomessa ja FinnRadio FM:n viikkoäänestyksissä.

Musiikki on kulkenut Nooran ja Tuulan elämässä aina mukana. Noora on aloittanut sellistinä ja klassisen musiikin parissa sekä laulanut bändeissä ja kuoroissa. Tuula taas on käynyt aikanaan musiikkilukion ja valinnut soittimekseen pianon ja viulun jälkeen basson.

Noora Kataja on osallistunut Seinäjoen Tangomarkkinoiden tangolaulukilpailuun vuonna 2017 ja edennyt semifinaaliin.

Kolmas jäsen triossa on kalajoelta lähtöisin oleva oululainen Mikko Kiiveri. Kaikilla on takanaan pitkä soittokokemus ja hauska yksityiskohta on, että trion muusikoiden isät ovat aikanaan tunteneet toisensa samoista muusikkoporukoista. Yhteistä bändiä edellisellä polvella ei kuitenkaan ollut.

Noora Kataja on musiikinopettajana Pietarsaaren lukiossa ja Etelänummen yläkoululla. Tuula Virkkala taas on luokanopettaja Torkinmäen koululla ja Mikko Kiiveri opiskelee muusikoksi Oulussa. Päivätyöt on tarkoitus säilyttää.

– Mutta olisi kiva, että osan elannosta voisi ansaita musiikilla, sanoo Noora Kataja.

Trio haluaa tehdä laadukasta musiikkia ja he keikkailevat sekä kolmestaan että Tuula ja Noora duona. Ohjelmistossa on omien kappaleiden lisäksi covereina poppia ja rokkia eri vuosikymmeniltä.

– On menevämpää ja tanssittavampaa, kuvailee Kataja.

Neljäs kappale julkaistaan Spotifyssä 21. maaliskuuta.

#