Mielipiteet

Keskustaryhmän puheenjohtajan mielipidekirjoitus: Olisiko kyse sittenkin vain kunnan asioiden hoitamisesta Vetelissä?

Jari, Ilpo ym. Uskon että teistä voi tuntua sellaiselta, niin kuin viime viikon yleisönosastokirjoituksessa väitätte. Mutta miksi? Ehkä olette luoneet itse oman taisteluasetelmanne. Käytte jatkuvaa varjonyrkkeilyä.

Väitätte, että Vetelissä päätöksenteko ei ole millään muotoa demokraattista. Mikä on teidän käsityksenne demokratiasta?

Toimintakenttäänne ovat muun muassa puskaradion kaltaiset paikat. Ne ovat hyviä keskustelualustoja kylänraitilla tapahtuvien kohtaamisten lisäksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Mutta valtuutettuina teillä olisi myös kunnan kokoukset käytettävissä.

Onko se epädemokratiaa tai teidän esitysten vastustamista, jos kuntalaki esimerkiksi edellyttää kuntia laatimaan strategian tulevan päätöksenteon pohjaksi. Kun Veteli viimeksi uudisti strategian, mitä te teitte? Sanoitte, ”me ei ainakaan osallistuta siihen”.

Puhuitte kirjoituksessanne kunnan yhtiöistä. Kunnanhallituksessa annetaan vuosittain omistajaohjaus yhtiöille. Mitä teki teidän edustaja Ilpo Åivo 15.5. olleessa kunnanhallituksen kokouksessa, jossa omistajaohjausta käsiteltiin? Poistui kokouksesta ennen näiden asioiden käsittelyä. Poistumisen syyn saa varmaan häneltä kysyttäessä, kukaan meistä ei häntä siihen kannustanut. Kyllä kyseinen edustaja somessa monesti kertoo esittäneensä sitä ja tätä. Näistä kannattaisi keskustella rakentavasti kunnan kokouksissa. Aina hyvä keskustelu on eteenpäinvievämpää kuin äkäily ja oikuttelu.

Monesti te syytätte keskustaa ryhmäkurista. Ryhmämme puheenjohtajana ryhmäkuria en ole kertaakaan näiden kuuden vuoden aikana valtuutetuilta vaatinut. Valtuustoryhmän kokouksissa kyllä keskustellaan paljon ja vahvastikin. Äänestystystuloksetkin sen kertovat, että usein ovat kannat keskustan valtuutettujen kesken poikenneet. Miten te toimitte ryhmänä, vaikkapa valtuuston viime kokouksessa? Marssitte kiltisti Jarin perässä ulos, ettekä jääneet valtuuston iltakouluun. Tiesitte, että keskustelemme siinä tulevaisuuteen kohdistuvista tärkeistä asioista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Nämäkö ovat vastuunkantoa ja tätäkö teitä äänestäneet kuntalaiset odottavat?

Yhteistyöhön kuntamme asioiden hoitamisessa kuuluvat myös KD, SDP ja kokoomus. Tekin kyllä sovitte mukaan. Olisiko aika aukaista se nyrkissä oleva käsi yhteistyön kädeksi.

Kirjoittaja on keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Vetelissä.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä