Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus: Riittääkö ääniä sunnuntaille?

Maija Ahonen. Kuva: Tiina Palola

Ennakkoäänestysprosenttien valossa näyttää siltä, että kansalaisten äänestysinto on piristymässä neljän vuoden takaisista eduskuntavaaleista. Ennakkoäänestyspisteiden sulkeuduttua tiistai-iltana koko maan ennakkoäänestysprosentiksi kirjattiin 40,0 ja Vaasan vaalipiirin osalta 38,7. Vuonna 2019 vastaavat luvut olivat 36,1 ja 35,5.

Perhonjokilaakson levikkialueella ennakkoäänestysprosentiksi tuli nyt Halsualla 38,6 (vuonna 2019 43,0), Kaustisella 36,8 (33,9), Kokkolassa 34,1 (31,1), Perhossa 32,2 (30,9) ja Vetelissä 40,0 (38,8). Paikallisestikin tarkasteltuna väki on ollut nyt siis edelliskertaa vilkkaammin liikkeellä ennakkoon halsualaisia lukuun ottamatta.

Korona-ajan kunta- ja aluevaaleissa moni aiemmin varsinaisena vaalipäivänä äänestämään tottunut taisi varmuuden vuoksi käydä äänestyskopissa jo ennakkoäänestyksessä. Sen vaikutus saattaa näkyä nyt myös näissä eduskuntavaaleissa. Toivottavasti aktiivisia äänestäjiä riittää kuitenkin myös varsinaiselle vaalipäivälle eli tulevalle sunnuntaille. Potentiaaliahan on, sillä käytännössä kolme viidestä suomalaisesta äänioikeutetusta ei ole vielä ääntään antanut. Toivotaan tulevalle sunnuntaille hyvää äänestyssäätä.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä