keskiviikko 5.8.2020 | 17:00
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Maija Ahonen kolumnissaan: Pakkastyttö puhuu säästä

Pe 13.3.2020 klo 06:00

Olet lukenut 1/5 ilmaista artikkelia.

"Onpa ihanan aurinkoista." "Kylläpä taas joutui krapata auton ikkunoita." "Voi tätä harmautta."

Suomalaiset osaavat tunnetusti puhua säästä. Se pelastaa monesta tilanteesta, kun jotain pitää kohtaamilleen kanssaihmisille puhua, mutta muu small talk ei tahdo luistaa.

Onneksi sää yleensä antaa suomalaisille puhuttavaa, ettei ihan tyhjästä tarvitse nyhjäistä. Ajatellaanpa vaikka kuluvaa talvea, joka on tuntunut monessa suhteessa poikkeukselliselta. Tai ei ainakaan sellaiselta kuin talven kuuluisi tuntua.

Kulunut talvi on vaikuttanut varsin poikkeukselliselta: maa on ollut muutamaa lyhyempää jaksoa lukuun ottamatta musta, ja lämpötila on pyörinyt liian usein plussan puolella.

Toista oli 35 vuotta sitten, kun synnyin helmikuun puolen välin kieppeillä. Tarinan mukaan syntymäpäivänäni oli pakkasta 37 astetta.

Kun vanhempani olivat lähteneet ajamaan kohti synnytyslaitosta, auton kytkin jäätyi ensimmäisen kilometrin jälkeen. Liki 90 kilometrin matka jouduttiin siis körötellä yhdellä vaihteella. Perille kuitenkin päästiin, etten joutunut aloittamaan elämääni paukkupakkasessa.

Tätä en luonnollisestikaan itse muista, mutta isäni kyllä muistaa ja kertaa asian jokaisena syntymäpäivänäni. Synnytysmatka on ollut ilmeisen päräyttävä kokemus.

Tietyn ajankohdan sääolot painuvat yleensä mieleen vain, jos ne ovat aivan poikkeukselliset tai omassa elämässä on tapahtunut jotain erityistä.

Muuten ihmisen muistilokerot ovat kovin rajalliset. Harva esimerkiksi erityisesti muistaa, millainen talvi tai kesä oli vaikkapa vuosi tai viisi vuotta sitten.

Onneksi on tilastot, joiden perustella voi hahmotella myös pidemmän aikavälin ilmastotrendejä. Usein muutokset ovat niin hitaita, ettei niitä ilman tilastoja hoksaa.

#