On olemassa ihmistyyppi, jonka tontin nurkalta nousee savu keväisin välittömästi, kun hangen alta paljastuva heinikko on kuivahtanut riittävästi syttyäkseen.

Nyt ehkä hymähdit itseksesi, sillä tunnistit kuvauksesta juuri kotikulmiesi superkulottajan. Ja niitä tässä maassa riittää.

Kulottamiseen pätee vanha sanonta tulesta: hyvä renki, mutta huono isäntä. Harmillisia esimerkkejä käsistä riistäytyneistä kulotuksista on jälleen lyhyen kevään aikana ehtinyt kertyä ympäri maakuntaa.

En ole koskaan täysin sisäistänyt kansalaisten intoa oman pihan tuleen tuikkaamiseen. Todistetusti nurmikko kasvaa joka vuosi, vaikka pihan pientareita ei keväällä kärventäisikään.

Tulenkäyttöön liittyy varoituksia. Joskus niitä on ennalta tarkasteltu, mutta harmillisen usein tulkinta on perisuomalainen: kaikki on sallittua, mitä ei ole erikseen kielletty.

Pelastuslaissa jos jossakin on kulottajilla erityisasema. Ensin kielletään avotulen teko, mikäli tulipalon riski on ilmeinen. Ja heti seuraavassa pykälässä se kuitenkin sallitaan kulottajille erityistä varovaisuutta noudattaen. Silkkaa järjettömyyttä!

Tätä tekstiä kirjoittaessani sataa rivakasti, mutta voimassa on yhä ruohikkopalovaroitus. Sääennusteen mukaan vettä saadaan pari päivää – eli jos joskus on pakko kulottaa, perjantaina saattaisi olla siihen sopiva sää. Tai sitten ei, mutta sen varmistaminen jää aina tikun raapaisijan vastuulle!

Ja jos yhtään mietityttää, kannattaa ennemmin jättää raapaisematta. Kevätaurinko on petollisen tehokas, ja vahinko voi sattua kokeneellekin kulottajalle.