torstai 2.2.2023 | 20:33
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kolumni

Maija Ahonen yllyttää kolumnissaan paikallisia teatteriharrastajia valkokankaalle: "Elävää kuvaa"

Pe 20.1.2023 klo 07:00

Vaikka uutta vuotta on takana vasta reilu pari viikkoa, paikallinen harrastajateatterikausi on jo avattu. Viime viikon perjantaina sai ensi-iltansa Luokkakokous-karaokekuvaelma, joka on syntynyt Perhonjokilaakson mikkiseuran ja kansalaisopiston yhteistyönä.

Luokkakokouksen lavalla nähtiin väkeä yli pitäjärajojen. Mahtavaa!

Ja tästäpä pullahti mieleeni elokuvatoive, jonka olen naputellut joskus aiemminkin tälle palstalle. Olisi nimittäin hauska nähdä paikallisia teatteriharrastajia myös valkokankaalla.

Maakuntarajan toisella puolella, Järvilakeuden kansalaisopistossa, elokuvantekoa on jo kokeiltu kolmen filmin verran. Kaikki sai alkunsa vuonna 2017 valmistuneesta pienen budjetin Muistoseurat-elokuvasta, jonka rooleihin oli koottu näyttelijöitä alueen eri harrastajateattereista.

Kun maalaiskomedioista ammentanut ralli sai paikallisissa innostuneen vastaanoton, tarinaa kasvatettiin vielä kahdella jatkoelokuvalla. Koko trilogia pääsi myös televisiolevitykseen Alfalle, ennen kuin kanava ehdittiin kuopata viime syksynä.

Etelä-Pohjanmaalla on toteutettu myös muita paikallisia elokuvia harrastajanäyttelijöiden voimin. Esimerkiksi reilu pari vuotta sitten ensi-iltansa sai Kasino-elokuva, jonka tapahtumat sijoittuivat 1990-luvun loppuun Kauhajoen Kasinolle. Elokuvassa seurattiin teinien sekoilua tanssipaikan kesäkauden päätösillassa.

Kasino tavoitti paremmin kuin hyvin nostalgiahuuruiset keski-ikäiset, jotka ovat omassa nuoruudessaan notkuneet vastaavilla tanssipaikoilla. Elokuva keräsi keskellä koronapandemiaa huimat 13 000 katsojaa. Suosiosta kertoo sekin, että Kasinosta ollaan tekemässä 2000-luvun alkuun sijoittuvaa jatko-osaa, joka kuvataan Kurikan Mietaalla.

Ja vielä yksi elokuvanosto Etelä-Pohjanmaalta, vaikka kyse onkin hieman eri kaliiberin elokuvasta kuin pääosin harrastajavoimin toteutetut filmit.

Tänä vuonna valkokankailla nähdään Lapua 1976 -elokuva. Tositapahtumiin perustuva filmi kertoo ihmisistä, jotka joutuvat keskelle Lapuan patruunatehtaan räjähdystä. Onnettomuus oli sodan jälkeisen Suomen tuhoisin: siinä sai surmansa 40 ihmistä ja loukkaantui kymmeniä.

Elokuvan päärooleissa nähdään muun muassa Hannu-Pekka Björkman, Konsta Laakso ja Linnea Leino. Ammattinäyttelijöistä huolimatta suurtuotannossa on tarvittu myös vapaaehtoisten apua, jotta isot joukkokohtaukset ovat onnistuneet.

Esimerkiksi suurhautajaisiin osallistunutta presidentti Kekkosta esittää kaustislainen Matti Mustajärvi, joka on viime vuosina ollut vakiokasvo muun muassa kaustislaisissa kavalkadeissa ja Salonkylän kesäteatterissa. Mustajärvi nähtiin myös Luokkakokous-esityksessä.

Ja sitten takaisin omaan elokuvatoiveeseeni.

En nimittäin epäile hetkeäkään, etteikö myös Perhonjokilaakson alueella riittäisi intoa ja taitoa oman paikallisen harrastajaelokuvan tekemiseen.

Ottaisiko tästä Perhonjokilaakson kansalaisopisto koppia ensi vuoden opetusohjelmaa suunnitellessaan?

#